|
| Lumiukot tempaisivat tiistaina ilmastolain puolesta 11 paikkakunnalla. Kuva Helsingistä. / Saana Santalahti |
Vaikka tänä talvena on Suomessakin värjötelty pakkasissa ja kahlattu lumihangessa, ei ilmastonmuutoksen eteneminen ole suinkaan pysähtynyt. Ilmastotieteen mukaan pitkien aikavälien vertailu osoittaa maapallon ilmaston lämpenemisen ja siitä seuraavat äärisääilmiöt todeksi.
Joulukuun Kööpenhaminan ilmastokokouksen eväät jäivät laihoiksi. Sen vuoksi on tärkeää, että Suomessa ryhdytään omatoimisesti nopeasti vähentämään päästöjä.
Maan ystävät julkisti tiistaina kansainvälisen tutkimuslaitos Stockholm Environment Instituten tekemän tutkimuksen, jonka mukaan Suomen on mahdollista toteuttaa tarvittavat 40 prosentin päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä. Tämä onnistuu energiaa säästämällä, energiatehokkuutta parantamalla ja lisäämällä tuntuvasti uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämistä.
Päästövähennykset ovat realistisia ilman lisäydinvoimaa, hiilen talteenottoa tai liikenteen biopolttoaineiden käyttöä.
— Esitys on maltillinen, ja se jättää mahdollisuuksia parempaankin päästövähennystasoon sekä joustavuuteen, korostaa Maan ystävien ilmastokampanjavastaava Laura Jäättelä.
Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että lähitulevaisuus on ratkaiseva ja että ilmastonmuutoksen haasteet on nostettava nopeasti Suomessa keskusteluun.
— Ongelmana on, miten saadaan päättäjät ja ihmiset tarttumaan konkreettisesti asiaan.
Polttava kysymys -ilmastokampanjan koordinaattori Meri Pukarinen toteaakin, että päästövähennysten toteutumisen varmistamiseksi on vaadittava johdonmukaista lainsäädäntäkehikkoa, jonka tarjoaa ilmastolaki.
— Vuosittaisiin päästövähennyksiin velvoittava ilmastolaki tuo myös elinkeinoelämälle sen peräänkuuluttamaa ennakoitavuutta, Pukarinen muistuttaa.
Jyri Seppälän mukaan uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen ja hyödyntäminen takkuavat muun muassa sen vuoksi, että hajautettuun, uusiutuvaan energiatuotantoon sisältyy tuottojen tasaamisen mahdollisuus. Suomalaiset yhtiöt haluavat päinvastoin kehittää keskitettyä energiantuotantoa kuten ydinvoimaa, jonka tuotto valuu tiettyjen firmojen taskuun.
— Suomi voisi esimerkiksi olla 2030 Euroopan kärkimaita tuulivoiman tuottajana. Se nostaisi Suomen kansainvälistä ympäristöimagoa ja olisi merkittävä työllistäjä, sanoo Seppälä.
Laura Jäättelän mukaan myös muun muassa rakennuskannan muuttaminen energiatehokkaaksi sekä raideliikenteen lisääminen luovat merkittävästi lisää työpaikkoja.
— Energiateknologia on 2000-luvun teollinen vallankumous, muistuttaa Jäättelä.
Hänen mukaansa teollisuusmailla on historiallinen vastuu ja taloudelliset edellytykset ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Maailman mittakaavassa suomalaiset ovat luonnonresurssien suusyömäreitä. Suomen oikeudenmukainen oma osuus maapallon luonnonvaroista on nykyisellään käytetty jo huhtikuun alkuun mennessä. Loppuvuosi eletään muiden kustannuksella.
|
| Ilmastonmuutoksen eteneminen ei ole lumisesta talvesta huolimatta suinkaan pysähtynyt. / Saana Santalahti |
Suomen on muiden teollisuusmaiden tavoin vähennettävä päästöjään vähintään 40 % vuoteen 2020 ja vähintään 90 % vuoten 2050 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna.
Päästövähennysraportti ja muuta aineistoa löytyy täältä.
Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.
27.1. 2012 – Tiedonantaja
26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu
25.1. 2012 – Tiedonantaja
13.1. 2012 – Tiedonantaja
12.1. 2012 – Yrjö Hakanen
2.1. 2012 – Hannu Oittinen
30.12. 2011 – Tiedonantaja
29.12. 2011 – Marko Korvela
23.12. 2011 – Tiedonantaja
22.12. 2011 – Tiedonantaja
16.12. 2011 – Tiedonantaja
12.12. 2011 – Tiedonantaja
9.12. 2011 – Erkki Susi
29.11. 2011 – Tiedonantaja
29.11. 2011 – Hannu Oittinen
21.11. 2011 – Tiedonantaja
21.11. 2011 – Marko Korvela
8.11. 2011 – Camilla Kantola
3.11. 2011 – Tiedonantaja
3.11. 2011 – Tiedonantaja
31.10. 2011 – Marko Korvela
31.10. 2011 – Hannu Oittinen
27.10. 2011 – Tiedonantaja
24.10. 2011 – Tiedonantaja
21.10. 2011 – Tiedonantaja
18.10. 2011 – Tiedonantaja
18.10. 2011 – Tiedonantaja
14.10. 2011 – Marko Korvela
14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen
14.10. 2011 – Marko Korvela
12.10. 2011 – Tiedonantaja
8.10. 2011 – Marko Korvela
7.10. 2011 – Tiedonantaja
5.10. 2011 – Marko Korvela
21.9. 2011 – Tiedonantaja
19.9. 2011 – Tiedonantaja