Rock on!
Marko Korvela – 19.02.2010Kahdeksankymmentäluvun puolessa välissä maailman parasta hardrockia tehtiin Suomessa. Kotimaiset kärkiyhtyeet soittivat angloamerikkalaista rokkia omaperäisellä otteella ja löysivät kulttisuosiota myös kansainvälisiltä markkinoilta. Sellaiset amerikkalaiset multimenestykset, kuten Guns'n Roses, Poison, Skid Row ja Nirvana, nimesivät aikoinaan vaikutteikseen suomalaisia rock-yhtyeitä.
Vaikka maailmanvalloituksen viimeinen silaus jäi aikoinaan suomalaisilta saavuttamatta, saatiin viime vuonna yllättävän monelta kasarikonkarilta julki pätevää materiaalia.
Vuonna 1984 rockin SM-kisan voitti kouvolalainen, jo kahdeksan vuotta aiemmin perustettu kovaa blues- ja boogie-vaikutteista rockia veivannut Peer Günt. Kitaristi-laulaja Timo Nikin luotsaama trio teki menestyneitä levyjä (Backseat, Good Girls Don't...) sekä kiertueita aina Pohjoismaita ja Eurooppaa myöten.
1990-luvun hiljaiselon jälkeen Peer Günt palasi tosissaan lavoille vuonna 2002. Yhtye julkaisi viime vuonna uuden pitkäsoiton Buck The Odds. Nokkamies Nikki on ainoana jäljellä 1980-luvun legendaarisesta kokoonpanosta, mutta musiikki rullaa yhtä elinvoimaisena kuin reilut 20 vuotta sitten. Vaikutteista tulevat päällimmäisinä mieleen Brittein saarten niinikään edelleen vaikuttavat Motörhead sekä Judas Priest. Uuden levyn kappaleet sopivat saumattomasti edelleen kovia keikkoja tekevän yhtyeen kappalevalikoimaan 80-klassikoiden sekaan.
TA-TÄHDET: * * *
|
| Peer Günt: Buck The Odds / Sound of Finland |
Vuonna 1984, Peer Güntin voittaessa rockin Suomen mestaruuden, komeili 80-luvun kansainvälisesti menestynein Suomi-yhtye jo Britannian levylistalla ennennäkemättömällä sijalla 28. Mike Monroen (Matti Fagerholm) ja Andy McCoyn (Antti Hulkko) hengentuotos Hanoi Rocks yhdisti onnistuneella tavalla 1960-luvun autotallirockin vaikutteita, 1970-luvun meikkien kyllästämää glamrockia ja räkäistä punkkia. Pääasiallinen biisinikkari McCoy ja basisti Sam Yaffa (Sami Takamäki) hankkivat kannuksensa Pelle Miljoonan suositussa yhtyeessä, vokalisti Monroe puolestaan oli pyörinyt muun muassa punkdiiva Maukka Perusjätkän taustajoukoissa.
Iskevät rokkikappaleet, taidokas livesoitto ja Monroen karismaattinen keulahahmo veivät Hanoin Yhdysvaltoihin ja kohti menestystä. Päihteitten ja sekoilun varjostama kiertue-elämä vaati kuitenkin brittirumpali Razzlen (Nicholas Dingley) hengen ja lopullinen kansainvälinen läpimurto jäi tekemättä.
2000-luvulla Mike ja Andy löivät jälleen hynttyyt yhteen ja Hanoi Rocksin paluu oli todellisuutta. Yhtye teki uudella kokoonpanolla mukiinmeneviä levyjä, kunnes päätti laittaa viime vuonna hanskat lopullisesti (!?) naulaan.
Hanoi Rocksin testamentiksi jäi viime pääsiäisen tienoilla Helsingin Tavastialla kuuden päivän aikana soitetut kahdeksan keikkaa. Yhtyeen suosiosta kertoo jotain se, että jokainen esiintyminen oli loppuunmyyty.
Hanoin 30-vuotisen historian loppuhuipennus on nyt saatavilla onnistuneena dvd-taltiointina. Buried Alive -nimellä julkaistu pääsiäissunnuntain show on liki kaksi ja puolituntinen osoitus siitä, kuinka eläväisenä herrat Monroe ja McCoy yhtyeensä hautaan saattelevat. Keikkataltiointi on Nightwishin End of An Era -dvd:n ohella parasta mitä Suomessa on tällä saralla nähty.
TA-TÄHDET: * * * * *
|
| Hanoi Rocks: Buried Alive DVD / Backstage Alliance |
Kultaisena vuotena 1984 menestystä niittäneen Hanoi Rocksin lämmittelijänä nähtiin pariinkin otteeseen helsinkiläisten nuorten rokkareitten muodostama Smack. Lepakossa treenannut yhtye osoitti nopeasti, ettei sen menestys ollut kiinni nimekkäämpien kuuluisuuksien peesaamisesta. Smack teki Suomessa neljä kohtuullisen hyvin menestynyttä katurockin klassikkopitkäsoittoa ja satamäärin rajuja rokkikeikkoja.
Smackin ydinryhmä muutti 1989 Kaliforniaan haaveenaan kansainvälinen rokkitähteys. Unelmat kuivuivat kuitenkin nopeasti kokoon. Smackin laulaja Claude (Ilari Peltola) palasi 1990-luvun alussa Suomeen. Runoilijan uraakin aloitellut Claude menehtyi ennenaikaisesti 1996, mikä teki Smackin uuden tulemisen kaikin puolin mahdottomaksi.
Lähimmäksi Smackin katurokkareiden tavoittelemaa tähteyttä on päässyt Los Angelesissa vakituisesti asuva kitaristi Rane Raitsikka (Harri Jäntti), joka soittaa nykyään The Hangmen-nimisessä kokoonpanossa. The Hangmen teki joulukuussa ensimmäistä kertaa Suomessa viiden keikan minikiertueen, joka sai hyvän vastaanoton. Yhtyeen viimeisin julkaisu on seitsemän kappaleen EP In The City, joka rokkaa perinteiseen tyyliin ja mallikkaasti. Lähin vertailukohta löytynee Iggy Pop & The Stoogesin räkäisen rock'n rollin tunnelmista.
TA-TÄHDET: * * *
|
| The Hangmen: In The City EP / Acetate Records |
Täytyy silti ennemmin suositella legendaarisen Smackin kokoelmaa In Your Face 1982-1990 -tupla-cd-levyä. Sen parempaa katurockia ei tällä planeetalla ole tehty kuin satunnaisesti.
TA-TÄHDET: * * * * *
|
| Smack: In Your Face -kokoelma / Sony BMG |
Keskustelua
Hanoi rocks veti jo viimeisen kiertueensa, mutta ketähän muita suurnimiä vielä on estradilla?
Vanhoista edelleen aktiivisista suurnimistä ehkä klassikoin on Suomessakin viime vuonna käväissyt The Sonics, alkuperäinen 1960-luvun garagerockin kehittäjä, joka tunnetaan myös maailman ensimmäisenä punkyhtyeenä.
Kannattaa myös mainita Iggy Pop & The Stooges, joka on yhä vaarallisen kovassa vedossa ja tulossa Suomeen Sonisphere-festareille kesällä.
Lisäksi The Dead Kennedys-legenda Jello Biafra on nähtävissä ja kuultavissa Seinäjoen Provinssirockissa...
Pistetäänpä korvan taakse. Tarkoitus olisi tehdä seitsemäs työkeikka Provinssiin, että siellähän nämäkin sitten näkee ja kuulee.
Ruisrock täyttää 40-vuotta, siellä on myös luvassa monipuolista tarjontaa.
Tiedän että rock on kapinaa mutta en oikein ole koskaan ymmärtänyt sitä kuinka kommunistit pitävät ja palvovat näitä maailman staroja esikuvina. Eikö nämä ulkomaan multimiljonääri rock tähdet ole niitä joista meidän kommunistien tulisi pysyä kaukana. Hehän ovat tämän länsimaisen rappiotilan ilmentymiä, asuvat satumaisissa linnoissa, käyttävät huumeita kuin leipää, irstailevat ja rietaselevat. Heidän avullaan myydään rihkamaa ja muotivillityksiä joiden takia vanhemmat ovat hätää kärsimässä. Tänne asti raahataan stadionille esiintymään näitä "ihmeellisyyksiä". Heillä on rekkalasteittain tavaraa mukana maailmankiertueillaan, eikö siinä ilmastonmuutos olekaan mitään?
Kommunistien käsitys ihanneyhteiskunnasta on aina vaikuttanut ankealta ja nyt Hannu Tiaisen kommentti oli kuin piste i:n päälle. Tällaiseen tilanteeseen on tultava muutos jos kommunistit aikovat saada yhtään edustajaa läpi minnekään (Tradekaa ei lasketa, koska sillä ei ole mitään väliä). Eivät ihmiset äänestä ankean harmaata visiota ajavaa puoluetta joka vielä lupaa enemmistölle elintason laskua.
Toki nuoren luokkatietoisen työläisen kuuluisi viettää villit perjantai-illat Marx-klassikoiden lukupiirissä ja ehkä internationaalia laulamassa. Onko ihme että Neuvostoliitossa ja Venäjällä elinikä laskee kroonisen alkoholismin myötä, jos maassa ei ole ollut välillä 1918-1990 reipasta ja villiä viihdettä? Sitähän esim. rock on? Jääkiekkoilijatkin koulutettiin eristetyissä leireissä levittämään ilosanomaa maailmalle. Kapinalliset kulttuuri-ihmiset leimattiin toisinajattelijoiksi ja suljettiin mielisairaaloihin. Kommunistisen Itä-Euroopan tylsyys on ilmeisesti ajanut sikäläiset juomaan ja ainakin venäjällä tapa on säilynyt näihin päiviin asti.
Haluan kovista sanoista huolimatta omistaa seuraavan linkin hevarillisella toveruudella Hannu Tiaiselle:
http://www.youtube.com/watch?v=PsL8Q2KO_vg
Hyvin näytti Texasin poikien reipas meno kelpaavan nuorille.
arbeiterille todettakoon, että joskaan ei sosmaiden kaupoissa myyty suosittuja rocklevyjä kuin joskus aniharvoin, ihmiset istuivat suosikkien keikoilla mankat polvilla ja mikit koholla ja sähisivät naapureille, että saisivat paremman nauhoituksen. Näistä on ilmestynyt levyjäkin. Ja underground-bileet ja jengit olivat ehkä melko kapealla pohjalla mutta tiettävästi sangen hurjia. Kovia bändinimiä neukkulasta 70-luvulta asti: DDT, Nautilus Pompilius, Akvarium, Mashina vremeni.
Se kyllä on totta, että rokin pariin pääsy oli tehty hyvin hankalaksi, samoin jazzin.
Hannu Tiaiselle sanoisin, että nuoret ovat nuoria. Superstara-ilmiö on kaupallinen sivujuonne; Tuomari Nurmio tai Isokynä on olleet baanalla kohta 40 vuotta eivätkä ole miljonäärejä.
Harvemmin enää rockillakaan rahoiksi lyö, jos ei menesty oikeinoikein kansainvälisesti!
Persaukista porukkaa alkaa olemaan muusikkopuolellakin.
Ikävä kyllä, alkoholi ja muut piristeet ovat sitten pilanneet monen nousukauden.
Tämä on niin nähty Suomessa kuten muuallakin.
Kirsti Era
En tarkoittanutkaan suomalaisia bändejä vaan näitä ulkolaisia jotka hassuttavat "kapinallisuudellaan" nuorisoa. Jos nämä ulkolaiset multimiljardööit ovat mukamas vallankumoksellisia, niin missä se näkyy ja kuuluu. Tuntuu, että tuo "kapinallisuus" esimerkiksi sanoituksissa on vain mainoskikkoja joilla kiskotaan rahat pois.
Entinen koulukaverini oli eräässä Punk-bändissä rumpalina ja teki usein Euroopankiertueita.
Parhaillaan kuukausi ja keikka 11 eri valtiossa.
No, mehän voimme luulla, että on hienoa nähdä maailmaa ja kuinka rikkaita he ovat.
Totuus on, että he kiertueella nähdään moottoritietä ja on kiire aikataulu, välillä pysähdys tankkaamassa. Kamojen roudaus ja pari tuntia aikaa hengata keikkapaikan läheisyydessä ennen esiintymistä.
Sen jälkeen alkaa tetriksen pelaaminen, kun kamoja siirretään ahtaaseen pakettiautoon.
Seuraavaan paikkaan ja pirunmoinen väsymys.
Palkkioissakaan ei niin hurraamista.
Tunnen paljon muusikoita ja monet keikat tehdään kaljapalkalla, koska kaikilla ravintoloilla, joissa bändi esiintyy, ei todellakaan ole varaa palkata kalliita musiikintekijöitä.
Taidan ymmärtää mitä Tiainen ajaa takaa.
Kapitalismissa musaa ja taidetta tehdään hampaat irvessä ja rahankiilto silmissä.
Kuinka moni tekee silkasta ilosta, omilla ehdoilla vaikkapa musaa?
Kuika paljon levy-yhtiöt määrää mitä ja kuinka soitetaan?
Kuinka pitkälle bändejä tuotteistetaan?
Minä itse diggaan musaa, hulluna.
Ihailen taitoa ja ehdottomuutta, mutta sekin voi olla suhteellista.
60-70 luvulla kaikki oli sallittua, myös musiikissa muusikoilla oli aika vapaat kädet, kun se oli silloin in.
En näe, että se olisi sitä tänään.
Siksi ehkä olen jämähtänyt tuolle aikakaudelle, kun en koe nykyisin tehtävän aitoa ja oikeaa, omin ehdoin taidetta.
Vain harvoin innostun jostain nykybändistä...toki niitäkin on...onneksi.
Mutta ohessa linkkejä mitä tarkoitan:
http://www.youtube.com/watch?v=kf8TM4CIk5g
http://www.youtube.com/watch?v=KgZSnAkQc4c
http://www.youtube.com/watch?v=pfzv3bf9-OY
http://www.youtube.com/watch?v=N9i2fqxSjTI
http://www.youtube.com/watch?v=xtqy4DTHGqg...
http://www.youtube.com/watch?v=C0uHRl-Q8Fo...
http://www.youtube.com/watch?v=z0dmPKYJiB8...
http://www.youtube.com/watch?v=hftgytmgQgE...
http://www.youtube.com/watch?v=QexOuH8GS-Y...
http://www.youtube.com/watch?v=LFpfureaCVs
Ja onhan näitä…
Eikä tätäkään sovi unohtaa
http://www.youtube.com/watch?v=JkhX5W7JoWI
Aika paksua väittää, että jotenkin 60-70 luvulla musiikki olisi ollut vapaampaa kuin sen jälkeen, kun esim musiikin tekeminen on tullut kaikille helpommaksi ja halvemmaksi. Kapitalismi nimenomaan on mahdollistanut tämän, esimerkiksi youtuben tai myspacen kautta.
Nykyisin kuka tahansa pystyy tekemään tietokoneella millaista musiikkia tahtoo ja julkaisemaan sen laajemmalle yleisölle kuin koskaan ennen. Esim youtuben tai myspacen kautta. Teknisen kehityksen ansiosta rivikansalainen voi tehdä millaista musiikkia haluaa ja myös paremmalla äänenlaadulla kuin 60-70 -luvulla, kiitos välineistön halvenneiden hintojen.
50-60-70 -luvuilla ei nykyisenlainen musiikin teko ja levitys ollut mahdollista edes teknisesti, ja tämän lisäksi kommunistimaissa ilmaisunvapaus oli äärimmäisen rajoittunutta. Harva sai levyttää. Laulelihan ihmiset tietysti itsekseenkin, mutta niin laulavat edelleenkin.
Muusikoiden ja kuvataiteilijoiden kädet ovat nykyisin kapitalismissa vapaampia kuin koskaan ennen! Teet vaan koneella vaikka omaa musiikkia ja nettiin vaan! Näin voi myös nousta suureenkin suosioon jos taiteesi on riittävän suosittua. Äärimmäisen laadukkaat kameratkin ovat kaikkien saatavilla - jopa puhelimissa. Niiden ja piirto-ohjelmien ansiosta voit toteuttaa taidetta sydämesi kyllyydestä.
Eli nykyisin kapitalismissa ollaan musiikki- ja kuvataiteen suhteen äärimmäisen paljon paremmassa ja demokraattisemmassa tilanteessa kuin koskaan ennen maailmassa.
Huhtala voisi vähän ajatella ennen kuin kirjoittaa. Faktat puhuvat puolestaan.
Ohje
- Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
- Kommentit mieluiten omalla nimellä.
- Maksimipituus on 2000 merkkiä.
- Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
- Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.
Yle on pärjännyt hienosti kovassa kilpailussa
30.1. 2012 – Hannu Oittinen
Säilöttyjä unelmia
27.1. 2012 – Marko Korvela
Pitkän päivän matka yöhön
19.1. 2012 – Arto Tuominen
Voihan Guggenheim!
19.1. 2012 – Tiedonantaja
Viidenkymmenen miljoonan euron vuosi
27.12. 2011 – Juha Säijälä & Maarit Haataja
Yleisradion rahoituksesta
21.12. 2011 – Unto Nikula
Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio etsii tekstejä
9.12. 2011 – Marko Korvela
Hei me brändätään kirjailijaa!
3.12. 2011 – Arto Tuominen
Ei vain taiteilijaelämää
26.11. 2011 – Marko Korvela
Maailma politiikan linssin läpi
11.11. 2011 – Marko Korvela
Vallankumous Jyväskylän elokuva-arkistossa
3.11. 2011 – Tiedonantaja
Myytintakoja
26.10. 2011 – Marko Korvela
Kultti täyttää 20 vuotta
7.10. 2011 – Marko Korvela
Le Havre
16.9. 2011 – Erkki Susi
Katri Valan syntymästä 110 vuotta
14.9. 2011 – Erkki Susi
Viva la Faces!
7.9. 2011 – Juha Säijälä
Mustan metallin pioneerit
31.8. 2011 – Marko Korvela
Vuokko Hovatta mukana Tiedonantaja-klubilla Tampereella
30.8. 2011 – Tiedonantaja
Mitä ihmettä onkaan taidevalokuvaus?
24.8. 2011 – Toivo Koivisto
Tiedonantaja-klubi Hällän näyttämöllä
19.8. 2011 – Tiedonantaja
Ajankohtainen tutkielma ahneudesta
10.8. 2011 – Marko Korvela
Natsien väkivalta ja verkostot
8.8. 2011 – Arto Tuominen
Pikku Pietari Metropolian pihalla
5.8. 2011 – Marko Korvela
Vihan ideologia keskuudessamme
1.7. 2011 – Arto Tuominen
Kriitikon täysi tusina kesäteatteria
1.7. 2011 – Arto Tuominen
Köyhät, pitäkää yhtä!
28.6. 2011 – Niko Peltonen
Elokuva auttaa ymmärtämään toisia kulttuureja
23.6. 2011 – Elias Krohn
Woodstockia kovempi festivaali
15.6. 2011 – Marko Korvela
Vahtikoirasta näyttelypuudeliksi
20.5. 2011 – Unto Nikula
Pääosassa kansa
7.5. 2011 – Seija Vääränen
Taistelu Turusta
4.5. 2011 – Juha Säijälä
Pessimistinen tuomiosaarna nyky-Suomelle
23.4. 2011 – Jarmo Rintala
Elitisti luovii valtavirtaelokuvan ulkopuolella
12.4. 2011 – Marko Korvela
Vallankumous on entistä tarpeellisempi
12.4. 2011 – Markus Puranen
Ahdistava ja koskettava Sovinto
8.4. 2011 – Anneli Forss
Identiteettiongelmia ja virtuaalitodellisuutta
29.3. 2011 – Arto Tuominen
Tämä juttu oli tosiaan kiva piristys arjen keskellä. Musiikki, ja vielä rock on usein auttanut kun on mieli vetänyt matalaksi.Oli tuttua juttua, ja lempparibändien nimiä vilisi ja muistan kun näitä huudatin volumit täysillä. Olen näyttänyt tätä musiikkia ymmärtäville ja he ovat ihan yllättyneet että tässä lehdessä on tälläistä ja ovat siinä sivussa lukeneet muitakin juttuja!!
On syntynyt makoisia keskusteluja tämän jutun kautta.