Vielä ehtii kampanjoimaan ydinvoimaa vastaan

Marko Korvela – 18.06.2010


Toukokuun alussa osoitettiin mieltä ydinvoimaa vastaan 3000 ihmisen voimin Helsingissä.
Toukokuun alussa osoitettiin mieltä ydinvoimaa vastaan 3000 ihmisen voimin Helsingissä. / Toivo Koivisto

Eduskunnan ympäristövaliokunta päätyi tiistaina niukasti vastustamaan hallituksen periaatepäätöstä kahden lisäydinvoimalan rakentamisesta. Valiokunnan mukaan energiaratkaisuissa pitäisi vahvemmin painottaa energiansäästön ja energiatehokkuuden parantamista. Lisäksi uusiutuvaa energiaa tulisi lisätä. Ympäristövaliokunnan lausunto menee edelleen talousvaliokunnalle, jonka tehtävänä on antaa mietintö 1. heinäkuuta ydinvoimasta äänestävälle täysistunnolle.

Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjan koordinaattori Maria Nuutinen on ympäristövaliokunnan ratkaisusta mielissään. Kahden uuden ydinvoimalan luvat eivät missään nimessä ole vielä kirkossa kuulutettuja.

– Vielä on paljon tehtävissä. Tutkimusten mukaan yli puolet suomalaisista vastustaa ydinvoimaa, ja kansalaisten ääni on saatava kuuluviin, toteaa Nuutinen.

Tapahtumia ympäri Suomea

Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja on kerännyt vuoden alusta lukien jo 30 000 allekirjoitusta ihmisiltä, jotka ovat sitoutuneet ensi vuoden eduskuntavaaleissa äänestämään ydinvoimaa vastustavaa ja uusiutuvaa energiaa kannattavaa ehdokasta.

Kampanjan puitteissa on myös järjestetty erilaisia tempauksia ja mielenosoituksia. Toukokuun alussa toimintapäivä kokosi Helsinkiin 3 000 ihmistä, kolminkertaisen määrän järjestäjien odotuksiin nähden.

Viikonloppuna on jälleen luvassa ydinvoiman vastaista toimintaa 17 paikkakunnalla ympäri Suomea.

– Osalla paikkakunnista muodostetaan maassa makaavista ihmisistä ihmisbanderolli, josta muodostuu ydinvoiman säteilystä varoittava merkki. Kaikilla paikkakunnilla kerätään ydinvoiman vastaisia viestejä oman vaalipiirin kansanedustajille, kertoo Maria Nuutinen.

Tavoitteena on vielä parin viikon ajan lobata kansanedustajia järkevämmän energiapolitiikan taakse. Heinäkuisessa äänestyksessä edustajia ei sido puoluekuri, joten toivoa joidenkin hallituspuolueidenkin edustajien lipeämisestä ydinvoiman vastaiselle linjalle on.

Kaikissa puolueissa kokoomusta lukuun ottamatta on ydinvoiman lisärakentamiseen kriittisesti suhtautuvia edustajia.

Ydintempauspaikkakunnat ja -ajankohdat:



Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Tekoja ja vaihtoehtoja kuntavaaleihin

7.2. 2012 – Tiedonantaja

Haavistoa äänestämällä kokoomusta vastaan

27.1. 2012 – Tiedonantaja

Oulussa kyseenalaisia metsähakkuita

26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu

SKP vaatii presidentinvaalissa ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – Tiedonantaja

Politiikan suunnan muutosta ja uutta otetta omaan toimintaan

13.1. 2012 – Tiedonantaja

Niinistö, Nato, eurokriisi ja tuloerot

12.1. 2012 – Yrjö Hakanen

”Elämä on mennyt loivalla kierteellä köyhyyteen”

2.1. 2012 – Hannu Oittinen

Tulonjako suosii pääomaa

30.12. 2011 – Tiedonantaja

Mitta täyttymässä Helsingin kotihoidossa

29.12. 2011 – Marko Korvela

Rauhallista joulua!

23.12. 2011 – Tiedonantaja

Tulitauko hallitukselle!

22.12. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike etsii vaihtoehtoja finanssikapitalismille

16.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen kommunistinen puolue palasi puoluerekisteriin

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen ulkopolitiikan suuri linja on yhä puolueettomuus

9.12. 2011 – Erkki Susi

Raamisopimus tulee työntekijöille historiallisen kalliiksi

29.11. 2011 – Tiedonantaja

Hallituksen kuntauudistus on suuri markkina-alueuudistus

29.11. 2011 – Hannu Oittinen

Pankkien vastaista toimintaa ma 28. marraskuuta

21.11. 2011 – Tiedonantaja

Eliitti ajaa Eurooppaa suurlamaan

21.11. 2011 – Marko Korvela

Turun sosiaalifoorumi etsi vaikutusmahdollisuuksia

8.11. 2011 – Camilla Kantola

YTN jatkaa teknologiateollisuuden lakkoa

3.11. 2011 – Tiedonantaja

Entä jos valitsemme toisin?

3.11. 2011 – Tiedonantaja

EMU:lla ei ole tulevaisuutta

31.10. 2011 – Marko Korvela

"Ei ole hurraa-huutoja kuulunut"

31.10. 2011 – Hannu Oittinen

SKP palaa puoluerekisteriin

27.10. 2011 – Tiedonantaja

Hesari suoltaa uusliberalistista propagandaa

24.10. 2011 – Tiedonantaja

Teknologiateollisuuden lakko alkoi

21.10. 2011 – Tiedonantaja

Seminaarissa setvitään euron kriisiä

18.10. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike vaatii muutosta ja demokratiaa

18.10. 2011 – Tiedonantaja

"Me olemme 99 prosenttia!"

14.10. 2011 – Marko Korvela

Raamihuijaus: työmarkkinasopimus alentaa reaalipalkkoja

14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen

Helsingin Maanantaiklubilla mentiin Taanilan tahdissa

14.10. 2011 – Marko Korvela

Kaikki torille 15. lokakuuta!

12.10. 2011 – Tiedonantaja

Pääkallomerkki hallituksen budjetille

8.10. 2011 – Marko Korvela

Tukea teknologiateollisuuden ammattiliittojen vaatimukselle

7.10. 2011 – Tiedonantaja

Torien liike tulee Suomeen

5.10. 2011 – Marko Korvela

Sosiaalifoorumiliike tuli Ouluun

21.9. 2011 – Tiedonantaja