Värielokuva

Sari Lähteinen – 15.05.2010


Alice Krige ja Sophie Okonedo näyttelevät äitiä ja tytärtä Anthony Fabianin elokuvassa.
Alice Krige ja Sophie Okonedo näyttelevät äitiä ja tytärtä Anthony Fabianin elokuvassa. / Elysian Films

Mustavalkoinen ajattelu ei sovi monenkirjavan maailman tarkasteluun. Tämä käy hyvin ilmi Anthony Fabianin elokuvassa Skin (Etelä-Afrikka, 2009).

Tarina sijoittuu pääosin rotuerottelun aikaiseen Etelä-Afrikkaan. Valkoihoiselle pariskunnalle syntyy tummapintainen Sandra-tytär, jota vanhemmat kasvattavat valkoiseksi. Tyttö kuitenkin erotetaan tumman ihonvärinsä vuoksi koulusta. Isä (Sam Neill) taistelee viranomaisten kanssa saadakseen tyttärensä luokiteltua valkoiseksi, mutta teini-ikään kasvanut Sandra (Sophie Okonedo) ei ehkä haluakaan tulla luetuksi valkoiseen eliittiin, joka osoittaa monin tavoin ettei se hyväksy ulkonäöltään erottuvaa Sandraa omaan yhteisöönsä.

Rotuerottelujärjestelmän järjettömyys ja traagisuus tulevat selviksi esimerkiksi kohtauksessa, missä viranomaiset mittailevat ja arvioivat nuorta murrosiän kynnyksellä olevaa tyttöä, että onko tämä nyt musta vai valkoinen. On vaikea uskoa, että epäinhimillinen apartheid kukoisti Etelä-Afrikassa 40 vuotta. Maasta löytyy varmasti vieläkin "vanhoja hyviä aikoja" kaipaavia.

– Musta on tässä maassa arvoton, huudahtaa Sandran äitiä näyttelevä Alice Krige, joka tekee vahvan roolin, jossa inhimillisyys ja rakkaus omaan lapseen käyvät ideologian ja lain yläpuolelle.

Moneen kertaan palkittu draamaelokuva perustuu tositapahtumiin. Suomessa Helsingin afrikkalaisen elokuvan festivaaleilla viikonvaihteessa vieraillut Anthony Fabian kertoi kuulleensa Sandrasta vuosituhannen alussa BBC:n radio-ohjelman kautta. Naisen omalaatuinen tarina teki suuren vaikutuksen Fabianiin.

– Olin raivoissani, koska Sandra eli edelleen toivottomassa köyhyydessä Etelä-Afrikassa, vaikka hänen valkoinen sukunsa tuli hyvin toimeen. Ajattelin, että voisin elokuvan avulla taata Sandralle pitempiaikaisen toimeentulon.

Fabian otti yhteyttä muutamaan tuttuun eteläafrikkalaiseen journalistiin ja jo muutaman viikon päästä hän tapasi Johannesburgin lähellä asuneen Sandran ja sai tämän luottamaan ohjaajaan ja elokuvaprojektiin.

Skin on julkaistu Suomessa DVD:llä.



Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Pieni kommenttiohje

  1. Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  2. Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  3. Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  4. Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Saako kuolemalle nauraa?

7.9. 2010 – Marko Korvela

Aseita ja autoja

1.9. 2010 – Rory Winston & Katarina Alanne

Turussa tehdään elokuvaa yhdessä

24.8. 2010 – Juha Säijälä

Siivoojan työ ei huvittanut

20.8. 2010 – Jarmo Rintala

Flow – pettymyksiä ja iloisia yllätyksiä

18.8. 2010 – Minka Lindfors

Työväenmusiikkia pitää vaalia huolella

11.8. 2010 – Hannu Oittinen

Klassikko: Arkipäivän solidaarisuuteen

9.8. 2010 – Marko Korvela

Hiljaisuus on katoava luonnonvara

5.8. 2010 – Riia Colliander

Tinkimätöntä metallia

4.8. 2010 – Marko Korvela

Lumous-festivaali Tampereella

10.7. 2010 – Marko Korvela

Riitaa radioaalloilla

4.6. 2010 – Marko Korvela

Kapitalismi ei kaipaa sääntelyä vaan täydellistä eliminointia

19.5. 2010 – Rory Winston & Katarina Alanne

Värielokuva

15.5. 2010 – Sari Lähteinen

Karun kaunis ja vahva Salka Valka

3.5. 2010 – Hannu Oittinen

Kohtaaminen tekijöiden kanssa

19.4. 2010 – Sari Lähteinen & Marko Korvela

Paleface pistää porvarit kuriin suomen kielellä

13.4. 2010 – Marko Korvela

Suomen historiaväärennös puhuttaa!

12.4. 2010 – Arto Tuominen

Kirjaklassikko: Elävät ja kuolleet

1.4. 2010 – Erkki Susi

Euroopalla on rujot kasvot

23.3. 2010 – Anneli Forss

Taivaallinen hetki helvetissä

8.3. 2010 – Rory Winston & Katarina Alanne

Tavastialla painettiin täysillä Natoa vastaan

3.3. 2010 – Marko Korvela

Romutaidetta ruostevyöhykkeeltä

1.3. 2010 – Tiedonantaja

Rambo taistelee talebanien rinnalla

25.2. 2010 – Marko Korvela

Rock on!

19.2. 2010 – Marko Korvela

Nato - no way -rauhankonsertti Tavastialla

10.2. 2010 – Tiedonantaja

Varaque tuo vappufiiliksiä

7.2. 2010 – Marko Korvela

Kahdeksan surmanluotia on taidokas ja ajankohtainen

3.2. 2010 – Erkki Susi

Havukka-ahon ajattelija – terapiaa kiireen keskelle

25.1. 2010 – Anneli Forss

Tietokirjojen kevään tärpit

25.1. 2010 – Arto Tuominen

Heli Kajo kuin varkain Euroviisukisaan

25.1. 2010 – Juha Säijälä

Kostautuuko ihmiskunnan typeryys?

28.12. 2009 – Marko Korvela