1990-luvun alun lama ja sen jälkihoidon kokemus on historiallisesti lähellä. Siltä ajalta kertynyttä tietoa voi käyttää pohjana arvioitaessa kapitalismin nykyiseen kriisiin liittyviä ilmiöitä ja esityksiä sen ratkaisemiseksi.
Viime vuosikymmenellä lamaa hoidettiin periaatteessa kolmea suurta yhteiskuntapalikkaa muuttamalla. Kyse on uusliberalistisen politiikan peruselementeistä, eli kasvatettiin työttömyys valtaviin mittasuhteisiin, pienennettiin julkisen talouden osuutta leikkaamalla sosiaaliturvaa ja kuntien palveluja sekä muutettiin tulonjakoa tulopolitiikalla pääomantulojen hyväksi.
Nyt on liikkeellä uusi uusliberalistinen hyökkäysaalto. Kapitalismin kriisiä pyritään käyttämään hyväksi rakennemuutoksen syventämiseksi ja sementoimiseksi. Suuryhtiöt lopettavat tehtaita ja ilmoittelevat joukkomittaisista irtisanomisista.
Työehtosopimusneuvotteluissa työnantajat ovat ottaneet entistä härskimmät vaatimukset päiväjärjestykseen esittämällä vaatimuksia palkkojen alentamisesta.
Ay-liikkeestä on kiinni se, toistetaanko 90-luvun laman virheet ja työntekijöiden kannalta vielä ankarampina. Annetaanko tulonjaon vääristymän syventyä ja työttömyyden taas räjähtää käsiin?
|
| Yritysten voitot ja niistä maksetut osingot. / Tilastokeskus |
Tulonjaon muuttuminen yritysten voittojen hyväksi näkyy tilastoissa siten, että palkkatulojen osuus kansantulosta on radikaalisti alentunut. Yritysten voitot ovat vastaavasti kasvaneet jopa käsittämättömiin mittasuhteisiin.
Kymmenenä viimeksi kuluneena (1999-2008) vuotena yritysten voitot yhteenlaskettuna olivat järjettömältä kuulostavat lähes 325 miljardia euroa. Tämä on vain hieman pienempi kuin valtion budjettien vastaavan ajanjakson yhteenlaskettu summa.
Osinkoja voitoistaan yritykset maksoivat tällä ajanjaksolla yli 128 miljardia euroa. Yritysten taseet pullistelevat ja rikkaat rypevät rahoissa.
Toisin kuin on väitetty, voittoja kasvattavalla politiikalla ei ole ollut työttömyyden vähenemiseen merkittävää vaikutusta. Työntekijöitä on tarvittu lisää vain sikäli kun sillä on merkitystä voittojen maksimoinnissa.
Yritysten voitot Suomessa ovat historiallisen korkealla tasolla. Jos esimerkiksi vain vuoden 2008 voitot olisi jaettu työssä käyvien kesken, joita oli noin 2,5 miljoonaa, jokaisen palkkaa olisi voitu korottaa yli 1200 eurolla kuukaudessa. Tämä kertoo voittojen mittakaavan.
Teknologiateollisuuteen runnattua 0,5 prosentin sopimusta yritetään nyt väen väkisin ruhjoa jonkinlaiseksi yleiseksi linjaksi. Tämän linjan ajajat unohtavat täysin yritysten valtavat voitot, joita nyt pitäisi käyttää työntekijöiden ansiotason korjaamiseen.
Puolen prosentin palkkojen korotus merkitsee väistämättä työntekijöiden reaaliansioiden alenemista. OECD:n vertailuissa suomalaisten ostovoima on jo valmiiksi vertailumaiden häntäpäässä, ja sinne se jää, ellei työntekijöiden palkkatasoa koroteta.
Myös naisten palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaaminen jää haaveeksi, jos palkkojen korotus jää mitättömäksi.
Reilut palkankorotukset ovat välttämättömiä ostovoiman lisäämiseksi. Se on ratkaisevasti parempi keino lamasta ulos pääsemiseksi, kuin vanhat virheet toistava uusliberalistinen malli. Parantunut ostovoima lisää kysyntää ja parantaa näin työllisyyttä.
Palkkasumman kasvattaminen on edullista myös julkisen talouden ja erityisesti kuntien kannalta. Palkankorotuksista huomattava osa menee verotuksen muodossa kuntien käyttöön ja vahvistaa kuntien palvelujen rahoitusta.
Työntekijöiden palkankorotusten lisäksi tulonjakoa on syytä muuttaa oikeudenmukaisemmaksi myös kiristämällä suurten yritysten ja pääomatulojen verotusta. Näin voidaan rahoittaa myös toimeentuloturva, työttömyysturva, pienten eläkkeiden ja muun perusturvan tason nostaminen.
pörssiyhtiöiden osinkojen jakoa omistajille ei nähtäväksi tarvitse sitoa tuottavuuteen, kun osinkoja jaetaan enemmän kuin viime vuonna vaikka tulokset romahtivat yli 40 prosenttia. Onpas kaksinaismoralistista peliä pörssikapitalistelta! Jos on varaa maksaa osinkoja niin on varaa maksaa palkkaakin duunarille.
SKP on aina vaatinut palkkojen korottamista työn tuotavuuden kasvua vastaavasti, mutta niin se ei valitettvasti ole mennyt. 1990-luvun puolivälin jälkeisenä aikana työn tuottavuuden kasvu on ohjattu lähes kokonaisuudessaan yritysten voittoihin ja omistajille osinkoina.
Nyt pörssiyhtiöt ilmoittavat osinkojen jakamisesta, joka ylittää edellisvuoden määrän huomattavasti. Edellisvuonna jaettiin historian toiseksi suurimmat osingot. Tämä kertoo siitä, että samaan aikaa kun duunareita vaaditaan alentamaan reaaliansioitaan 0,5 prosentin palkankorotuksilla, nostavat omistajat huippuosinkoja. Eikö nyt voisi vähän ottaa oppia vaikka vain kantapään kautta.
Bruttokansantuote teki suurimman sukelluksen 90 vuoteen. BKT aleni viime vuonna 7,8 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, eli kokonaistuotanto aleni noin 13 miljardilla eurolla.
Suurin yksittäinen syy lienee se, että puunjalostusteollisuudesta on lakkautettu suuryhtiöiden toimesta lukuisa määrä tutantolaitoksia, joka on johtanut tuotannon alenemiseen. Toinen merkittävä syy on palkansaajien ostovoiman heikkeneminen ja sitä kautta tuotteiden kysynnän supistuminen. Suurtyöttömyys on lisännyt tätä kehitystä merkittävästi. Kolmas seikka, joka kannattaa tässä yhteydessä mainita on harmaan talouden lisääntyminen. BKT:ssä ei nimittäin oteta huomioon kotityötä ja harmaata taloutta. Jokainen on voinut seurata miten erityisesti rakennus- ja metallialoilla on epäterve ja jopa rikollinen toiminta lisääntynyt.
Reilut palkankorotukset ovat tärkeä lääke tähän tautiin. Jos on varaa korottaa 13 prosentilla osinkojen määrää edellisestä vuodesta, täytyy olla varaa nostaa myös palkkoja vastaavasti.
Palkankorotuksia pitäs minusta suunnata aivan erityisesti (naisvaltaisille) matalapalkka-aloille ja tukityöllistetyille, jotta työssäkäynnissä olisi jotain mieltä. Ite saan työssäkäynnistä käteen nettona n. 1000 e, joka riittää poistamaan asumistuen (-180 e). Ja kun puoliso on tällä hetkellä työttömänä kelan rahalla, tää mun palkkapotti käytännössä tarkoittaa sitä, että toimeentulotuki (ehkä 100 - 200 e/kk tarveharkintaisena) on pois suljettu (toisaalta on helpotus, kun sitä byrokratiaa ei tarvita). Ja mun pienestä palkasta on kuitenkin puolisolle se hyöty, että hänen työmarkkinatukeaan tienestit ei sentään vähennä.
Mitä tästä opimme? Köyhä pysyköön lestissään eli köyhänä.
Työssäkäynnillä siis voi elää, mutta ei vaurastu. Kun aina puhutaan säästämisestä pahoja päiviä varten, niin kysyn viisaammilta, miten pientä palkkaa saava säästää?
Joskus voisi miettiä suomalaisten perheiden tilanteita ja palkankorotustarpeita siltäkin kantilta, että monissa talouksissa on ajoittain vain 0-1 palkansaajaa.
En ymmärrä miten nyt esim. esitetty 13% palkankorotus vähentäisi harmaata taloutta rakennus- ja metallialoilla.
Ottamatta kantaa siihen, onko palkankorotus oikein vai ei, totean, että palkankorotukset em. aloilla lähinnä lisäävät vilunkipeliä. Näin siksi, koska työnantajien kulut nousevat palkankorotuksen myötä, mikä tekee kieroilusta kannattavampaa ja houkuttelevampaa, etenkin kun etelänaapurissa on hyvin motivoituneita työttömiä rakennusmiehiä.
Harmaalle taloudelle pitää tehdä niinkuin rikollisuudelle yleensäkin, eli viranomaisvalvontaa ja rangaistukset semmoiseksi ettei kieroilu onnistu. Ei sitä muitakaan rikoksia saa ilman rangaistuksia tehdä, miksi siis vilunki työmarkkinoillakaan? Tämän takia ei ainakaan pitäisi palkoista tinkiä. Ei tuotteiden hintojakaan sen takia alaspäin paineta, että niitä joku kaupasta varastaa...
Tapsa, eipä se harmaa talous ole nytkään ollut sallittua, enkä kirjoittanut missään, että tämän ilmiön takia palkkoja pitäisi nostaa tai olla nostamatta. Enkä sitäkään, että harmaa talous olisi mitenkään toivottavaa.
Mutta muistutin vain näistä todennäköisimmistä syy-seuraussuhteista, ettei lähdetä liian kauas karusta todellisuudesta.
Palkkojen nostajien perusteet näyttävät olevan vähän samanlaiset kuin verojen laskijoiden perusteet. Kummassakin tapauksessa köyhin kärsii jäädessään suhteellisesti jälkeen ja hintojen seuratessa tulokehitystä köyhtyvät myös absoluuttisesti. Näin on näkyleipä.
Ongelmana harmaassa taloudessa on se että yksin rakennusalan kapitalistit hyötyvät siitä omien laskelmiensa mukaan noin miljardi euroa vuodessa, eikä heidän hallinnassaan olevalla hallituksella ole haluakaan poistaa tuota tuottavaa raha virtaa.
Samaan aikaan yhteiskunnalta jää omien laskelmiensa mukaan saamatta miljardi euroa/vuosi.
Asiaan voidaan saada muutos vain koko työväenliikkeen laajamittaisella kamppailulla.
Lainsäädännöllisiä keinoja kyllä löytyy jos poliittista tahtoa riittää.
Mistä niitä senttejä oikein tulee!
Mielestäni ammattiliittojen työöehtosopimustavoitteet tulee asettaa ammattiosastojen ja työpaikkojen esitysten pohjalta. Eikä alistua mihinkään 0.5 prosentin EK hyväksymään ankkurimalliin. Palkkoja tulee korottaa niin, että vuositasolla reaaliansiot nousevat vähintään neljä prosenttia.
Palkankorotuksiin on yrityksillä varaa, siitä on hyvä viesti sunnuntain Hesarin taloussivuilla, jossa kerrotaan kuinka paljon suomalaiset pörssiyhtiöt jakavat osinkoja tänä keväänä. Isot pörssiyhtiöt maksavat 13 prosenttia enemmän osinkoja viime vuodelta kuin toissa vuodelta.
1.7. 2010 – Marko Korvela
29.6. 2010 – Marko Korvela
24.6. 2010 – Marko Korvela
23.6. 2010 – Marko Korvela
18.6. 2010 – Marko Korvela
8.6. 2010 – Marko Korvela
1.6. 2010 – Tiedonantaja
27.5. 2010 – Marko Korvela
20.5. 2010 – Marko Korvela
17.5. 2010 – Tiedonantaja
16.5. 2010 – Tiedonantaja
14.5. 2010 – Tiedonantaja
12.5. 2010 – Tiedonantaja
10.5. 2010 – Tiedonantaja
3.5. 2010 – Tiedonantaja
3.5. 2010 – Tiedonantaja
3.5. 2010 – Tiedonantaja
29.4. 2010 – Tiedonantaja
26.4. 2010 – Tiedonantaja
21.4. 2010 – Marko Korvela
20.4. 2010 – Tiedonantaja
19.4. 2010 – Marko Korvela
18.4. 2010 – Tiedonantaja
16.4. 2010 – Tiedonantaja
16.4. 2010 – Tiedonantaja
14.4. 2010 – Tiedonantaja
12.4. 2010 – Tiedonantaja
12.4. 2010 – Tiedonantaja
6.4. 2010 – Tiedonantaja
3.4. 2010 – Hannu Oittinen
1.4. 2010 – Tiedonantaja
31.3. 2010 – Tiedonantaja
31.3. 2010 – TA-Turku
29.3. 2010 – Tiedonantaja
29.3. 2010 – Tiedonantaja
29.3. 2010 – TA-Kitee
Palkankorotukset tai alennukset tulisi sitoa tuottavuuteen. Kun tuottavuus on hyvä ja on kasvua, on mistä jakaa. Toisaalta taas kun tuottavuus alenee pitää olla myös joustavuutta toiseen suuntaan. Näin laman aikana on useimmilla aloilla epärealistista haaveilla palkankorotuksista kilpailukyvyn siitä vaarantumatta