Virkamiehet jättivät huomiotta 30 000 vantaalaisen vaatimukset

Tiedonantaja – 14.04.2010


Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta saa käsiteltäväksi 19.4. virkamiestyöryhmän esityksen terveysasemaverkon kehittämisestä. Siinä esitetään yhden terveysaseman lakkauttamista kokonaan ja neljän terveysaseman muuttamista ns. terveyskioskeiksi. Yksi terveysasema aiotaan yksityistää.

Aikaa myöten perusterveyspalvelut keskitettäisiin kolmeen suuryksikköön, joissa olisi myös erikoissairaanhoidon toimintoja. Esitys perustuu valtuustoryhmien tekemään Vantaa-sopimukseen eikä vastaa lainkaan vantaalaisten odotuksia perusterveyspalvelujen kehittämisestä lähipalveluna.

Vantaan terveyspalveluja puolustavan kansanliikkeen aktivisti Juha Kovanen vaatii virkamiesten esityksen hylkäämistä ja palveluverkkosuunnitelman uudelleenvalmistelua siten, että siinä otetaan huomioon kansanliikkeen vaatimukset ja kuntalaisten tarpeet.

Vantaan terveyspalvelut –kansanliike keräsi 30000 allekirjoitusta adressiin, jolla vaaditaan kaikkien kahdeksan terveysaseman säilyttämistä ja niiden toiminnan kehittämistä vähintään nykyisellä tasolla. Lisäksi vaaditaan terveysasemien perustamista niille alueille, joissa sille on tarve ja lisää henkilökunnan palkkaamista terveyspalveluihin.

— Virkamiesten esitys kävelee vantaalaisten suuren enemmistön näkemysten yli ja siksi jo demokratian nimissä on heidän tekemänsä kuntalaisten etujen vastainen esitys hylättävä, vaatii Kovanen.



Keskustelua

K-Veikko 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 14.04.2010

"vantaalaisten suuren enemmistön näkemysten yli"

No jo on väki vähentynyt Vantaalla, jos 30 000 vantaalaista on suuri enemmistö.

Vantaalainen 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 15.04.2010

Jos adressikeräystä olisi jatkettu ja siihen olisi ollut aikaa, luultavasti enemmistö vantaalaisista olisi sen allekirjoittanut. Joka tapauksessa voi sanoa, että jo nämä 30 000 nimeä kertoo sen, että enemmistö ei hyväksy terveysasemien alas ajamista.
Kyse on merkittävästä kannanotosta terveyspalvelujen puolesta, jonka lautakunnan pitää ottaa vakavasti.

K-Veikko 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 15.04.2010

Epäilemättä adressin nimet kertyivät ensisijaisesti lähialueelta. Se herättääkin ajattelemaan lähidemokratian ja keskushallintodemokratian suhdetta.

Olisi luonnollista että lähialueen ihmisillä on suurempi sananvalta lähiasioihin kuin maan toisella puolella olevilla. Onko laki silloin kaikille sama?

Olisi luonnollista että työntekijällä on suurempi valta omiin työoloihinsa kuin Helsingissä istuvalla ammattiliiton johdolla. Joutuuko ymmärtämätön ja tyhmä työntekijä silloin työnantajansa hyväksikäytön uhriksi?

Keskitetty johtamistapa toisaalta mahdollistaa parhaan mahdollisen järjen ja älyn palkkaamisen omaan käyttöönsä. - Kulkevatko viisaus ja järki yhdessä?

kaija 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 16.04.2010

Virkamiehet johtavat nykyään päättäjiä, siltä tuntuu monessa kunnassa; unohtaa ei sovi myöskään, että luottamusmiehet puolestaan ovat sopineet vantaa-sopimuksen!
- Maanantaina nähdään, pitääkö saneltu sopimus vai uskaltaako lautakunnan jäsen kunnioittaa kuntalaisten mielipiteitä eli adressin voimaa.

EI muuta kuin kova lobbaus ennen maanantaita ja mielenosoitus vielä näkyville kokouspaikalle!
MENESTYSTA JA KAMPPAILUMIELTÄ LOPPUSUORALLE ASTI!

Hannu Ketoharju 1 vuosi, 9 kuukautta sitten 16.04.2010

Vantaalaiset tekivät hienon urakan kerätessään 30 000 nimeä terveyspalvelujensa puolesta. Kyllä se osoittaa vakuuttavasti, mitä Vantaan asukkaat tahtovat.
Nykyiseen paljon mainostettuun suomalaiseen demokratiaan kuuluu kansalaisten mielipiteen sivuuttaminen, jos se ei sovellu kokoomusvetoiseen politiikkaan. Eikähän se juuri sovellu.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Haavistoa äänestämällä kokoomusta vastaan

27.1. 2012 – Tiedonantaja

Oulussa kyseenalaisia metsähakkuita

26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu

SKP vaatii presidentinvaalissa ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – Tiedonantaja

Politiikan suunnan muutosta ja uutta otetta omaan toimintaan

13.1. 2012 – Tiedonantaja

Niinistö, Nato, eurokriisi ja tuloerot

12.1. 2012 – Yrjö Hakanen

”Elämä on mennyt loivalla kierteellä köyhyyteen”

2.1. 2012 – Hannu Oittinen

Tulonjako suosii pääomaa

30.12. 2011 – Tiedonantaja

Mitta täyttymässä Helsingin kotihoidossa

29.12. 2011 – Marko Korvela

Rauhallista joulua!

23.12. 2011 – Tiedonantaja

Tulitauko hallitukselle!

22.12. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike etsii vaihtoehtoja finanssikapitalismille

16.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen kommunistinen puolue palasi puoluerekisteriin

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen ulkopolitiikan suuri linja on yhä puolueettomuus

9.12. 2011 – Erkki Susi

Raamisopimus tulee työntekijöille historiallisen kalliiksi

29.11. 2011 – Tiedonantaja

Hallituksen kuntauudistus on suuri markkina-alueuudistus

29.11. 2011 – Hannu Oittinen

Pankkien vastaista toimintaa ma 28. marraskuuta

21.11. 2011 – Tiedonantaja

Eliitti ajaa Eurooppaa suurlamaan

21.11. 2011 – Marko Korvela

Turun sosiaalifoorumi etsi vaikutusmahdollisuuksia

8.11. 2011 – Camilla Kantola

YTN jatkaa teknologiateollisuuden lakkoa

3.11. 2011 – Tiedonantaja

Entä jos valitsemme toisin?

3.11. 2011 – Tiedonantaja

EMU:lla ei ole tulevaisuutta

31.10. 2011 – Marko Korvela

"Ei ole hurraa-huutoja kuulunut"

31.10. 2011 – Hannu Oittinen

SKP palaa puoluerekisteriin

27.10. 2011 – Tiedonantaja

Hesari suoltaa uusliberalistista propagandaa

24.10. 2011 – Tiedonantaja

Teknologiateollisuuden lakko alkoi

21.10. 2011 – Tiedonantaja

Seminaarissa setvitään euron kriisiä

18.10. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike vaatii muutosta ja demokratiaa

18.10. 2011 – Tiedonantaja

"Me olemme 99 prosenttia!"

14.10. 2011 – Marko Korvela

Raamihuijaus: työmarkkinasopimus alentaa reaalipalkkoja

14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen

Helsingin Maanantaiklubilla mentiin Taanilan tahdissa

14.10. 2011 – Marko Korvela

Kaikki torille 15. lokakuuta!

12.10. 2011 – Tiedonantaja

Pääkallomerkki hallituksen budjetille

8.10. 2011 – Marko Korvela

Tukea teknologiateollisuuden ammattiliittojen vaatimukselle

7.10. 2011 – Tiedonantaja

Torien liike tulee Suomeen

5.10. 2011 – Marko Korvela

Sosiaalifoorumiliike tuli Ouluun

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Tiedonantaja-festivaali kokosi vasemmistovoimia

19.9. 2011 – Tiedonantaja