Markkinoiden diktatuuri valtaa Kreikkaa ja Eurooppaa

Tiedonantaja – 12.05.2010


PAME osoitti mieltään torstaina 6.5. protestoidakseen edellisen päivän yleislakon aikaisia väkivaltaisuuksia vastaan.
PAME osoitti mieltään torstaina 6.5. protestoidakseen edellisen päivän yleislakon aikaisia väkivaltaisuuksia vastaan. / KKE

JHL:n eurooppalaisen kattojärjestön EPSU:n kansliapäällikkö Carola Fischbach-Pyttelin mukaan Eurooppa tarvitsee julkista sektoria emmän kuin koskaan päästäkseen ylös ahneiden pankkiirien luomasta kriisistä, mutta EU:n politiikka on täysin päinvastaista.

– Nyt Kreikasta on tehty laboratorio, jossa EU kokeilee miten pitkälle se voi mennä.

EU-maiden sopimalla tukipaketilla ei auteta kreikkalaisia vaan juuri niitä tahoja jotka kriisin aiheuttivatkin – pankkeja ja rahoituslaitoksia. Kreikka on maksanut jo 300 miljardia euroa pelkkää korkoa.

Tilannetta voi verrata markkinoiden diktatuuriin: demokratia on Kreikassa käytännössä lakkautettu. Työehtosopimuksista ei enää voi neuvotella ja valitusoikeutta ei ole kun EU ja IMF ulosmittaavat valtion toimintoja.

Myöskään Synaspismós-puolueessa toimiva Ateenan kuntatyöläisten liiton Costas Isychos ei peittele närkästystään. Hän toteaa vapaan kaupan laissez faire-dogman tulleen tiensä päähän – eikä se ole enää vasemmistolainen mielipide vaan objektiivinen fakta.

Viimeistään Kreikka osoittaa ettei vuonna 2008 alkaneessa lamassa ole kyse vain yksittäisistä finanssikriiseistä vaan koko globaalin kapitalistisen järjestelmän mahdottomuudesta.

– Ongelma koskee Välimeren valtioiden lisäksi koko Eurooppaa ja maailmaa. Kyse on maailmanlaajuisesta pääoman sodasta yhteiskuntaa vastaan, lataa Isychos.



Keskustelua

Kreikka elää yli varojensa 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 20.05.2010

Kreikan ongelma on holtiton julkinen talous. Lainaa on otettu niin reippaasti, että tosiaan yllä mainittu summa menee jo korkoihin. Julkisen sektorin palkat ovat nousseet 110%, samaan aikaan kuin suomessa ne on nousseet "vain" 20%. Vastaavana aikana yksityisen puolen palkkasumma on jopa pienentynyt Suomessa.
Tämä kertoo karua kieltään Kreikan yli varojen elämisestä. Siitä on turha syyttää lainaa antaneita rahoituslaitoksia (esim suomalaisia eläkerahastoja)

tapsa 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 21.05.2010

Jaa mitenkähän tuo on. Esim. Iso-Britannian julkinen velka on armoton, mutta ei siellä julkinen sektori taikka sosiaaliedut kummoisia ole. Kuka vetää välistä ja mihin ne rahat ovat menneet? Kreikankin tapauksessa varmaa on, että esim jenkkiläinen Goldman Sachs on ollut mukana väärentämässä tilejä. Kreikankaan julkinen sektori kummoinen ole, rahat ovat menneet ihan muualle. Yksittäiset kapitalistit nauravat partaansa, kun veronmaksajat kuittaavat laskut!

Kirsti Era 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 21.05.2010

En tunne Kreikan julkisen sektorin palkkoja, mutta kuollut pankkityöntekijä sai 700 euroa kuukaudessa. TV:ssä vaihtarityttö kertoi isänsä tienaavan 1000 e kuukaudessa ja tekevän siksi sivuhommia jatkuvasti.
110% on eri juttu, jos pohjana on 2000 e/kk, tai jos lähtötaso on esim 500 e/kk.

Ei minusta kannata kadehtia muiden maiden työläisten itselleen kamppailemia etuja vaan tehdä perässä. Työläisten liksat menee asumiseen, ruokaan yms ja pyörittävät kansantaloutta, kun taas rikkaitten supertulot sekoittavat taloutta yhä pahemmin.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 21.05.2010

Koitin katsella tuota Ison Britannian valtion velkaa "Public debt: 43.6% of GDP (2007 est.)". Olenko ymmärtänyt väärin? Onko tuo nyt niin suuri jos vertaa Kreikan 120%:n.

http://www.studentsoftheworld.info/infopay...

http://www.studentsoftheworld.info/infopay...

Jälkimmäisessä lisää valtioiden velkaantumista.

Kreikka elää yli varojensa 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 22.05.2010

Isossa Britanniassakin osataan paisuttaa budjettia ja ottaa velkaa, muttei ihan niin hulvattomasti kuin Kreikassa.
Kreikan erityisongelma on hulvaton harmaa talous (oletko koskaan saanut kreikkalaiselta taksilta kuittia).

Totta, että "kreikan taudin" oireita on meillä kaikilla euroopan mailla, kuten paisuva julkinen talous ja hulvaton velanotto. Kreikka on vaan memmyt siinä "överiksi" ja toimii meille kaikkille varoittavana esimerkkinä.

Juha Kovanen 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 22.05.2010

Jotain mystiikkaa on siinä miten joku elää yli varojensa ja on ansainnut rangaistuksen. Markkinamiehet pääsevät määrittelemään syylliset. Näin oli 80-90 luvuilla myös Latinalaisessa Amerikassa. Vaan eipä ole kaikilta osin enää.

Bolivia presidentti Evo Morales kävi tänään Helsingin yliopiston juhlasalissa kertomassa mm. maansa tilasta. Tullessaan viisi vuotta sitten presidentiksi Bolivia oli kokenut pitkän uusliberalistisen kauden. Maa oli toivottomassa taloudellisessa jamassa. Evo irtautui vanhasta talouspolitiikasta - myös monesta muusta vanhasta. Nyt maa on varsin vähävelkainen. Lukutaito 100%.

imf 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 25.05.2010

kreikan työtä tekevät eivät ole kriisin syy vaan nopeasti hallitusta vaihtava korruptoitunut kaksipuoluesysteemi. sama kuin USAssa.

Juha Ruokola 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 25.05.2010

Kreikan euroviisukappale

"Työlki ellää, mut lainal rikastuu"

Arvo 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 31.05.2010

Jo on heikot eväät TE:llä kun ei osaa tulkita valtion velkaa BKT:sta. Ei ihme että mielipideet usein on sen mukaista. Juuri siksi me opiskelemme taloutta monipuolisemmin luemme porvarillista ja marxilaista analyysia. TE:lle riittää yksipuolinen porvarillinen usko,niin, se puolustaa hallitsevan kapitalisti luokan ja "finanssinerojen" näkemyksiä, jotka toimivat kuin taikuri, joka ei enää hallitse temppujaan. TE ei näytä tajuavan että kysymyksessä ei enää ole tavanomainen kapitalistinen kriisi, vaan kapitalismin toinen historiallinen romahdus.

Varmaan tiedät että 1. vaihe alkoi v. 1929 Suuresta Pörssiromaduksesta, tuli 30-luvun lama, jonka varjolla fasismi ja natsismi, Saksa, Italia ja Japani. Natsi-Saksa yritti heittää arjalaisen hunnun suuruudenhulluudessa, 1000-vuotisen valtakunnun, joka ei elänyt päivääkän. Kaikki romahtaneen kapitalismin tulosta.

Hannu Ketoharju 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 03.06.2010

Julkisen sektorin velkaantumisesta kannetaan valtamediassa suurta huolta. Pahimmillaankin se taitaa olla vain alun toista sataa prosenttia bruttokansantuotteesta, kuten Kreikassa.

Todellinen pommi lienee yksityisen puolen velkaantuminen. Attacin tietojen mukaan esim. USA:ssa 300 prosenttia bruttokansantuotteesta, Espanjassa ja Britanniassa samaa luokkaa. Niiden luottojen takia pankit voivat joutua tosiaan kuralle. Siitähän saatiin esimakua syksyllä 2008, kun Itä-Euroopan yksityistä kulutusta rahoittaneet pankit Saksassa ja Itävallassa oli pelastettava. Saksassa muistaakseni tarvittiin 100 miljardia euroa pankkitukea.
Vissiin sen takia Saksassa onkin ollut kovaa vääntöä uudesta pankkituesta Kreikan kriisin yhteydessä. Saksan hallitus on säätämässä ensimmäisiä lieviä rajoituksia keinottelijoille.

On tietysti tuhannen euron kysymys, mistä pankeille siunaantuu rahaa, jolla ne voivat keinotella vapaasti. Siihen vastatkoot viisaammat.

AV 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 03.06.2010

Mistäkö rahaa tulee?
Tuli vain mieleen vanha sanonta:"Kansan käsi on karttuisa."

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Euroopan unionin uudet Iran-pakotteet lisäävät sodanuhkaa

31.1. 2012 – Tiedonantaja

”Vasemmiston annettava kasvot finanssimarkkinoille ja avattava tie ulos kriisistä”

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Sata vuotta rotusortoa vastaan

14.1. 2012 – Mark Waller

Kohti uutta Venäjää?

4.1. 2012 – Hannu Oittinen

Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

3.1. 2012 – Marko Korvela

Bolivian uusi toivo

21.12. 2011 – Sami Laaksonen

Vähemmän ”Mercozya” – enemmän demokratiaa

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Rahavallan on maksettava kriisi!

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Venäjällä on lopetettava opposition sorto

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Onko demokratian kehto myös sen hauta?

30.11. 2011 – Marko Korvela

Israelin apartheid-politiikka kuristaa Palestiinaa

17.11. 2011 – Marko Korvela

Venäjän kommunistit: ”On palautettava varastettu valtio”

24.9. 2011 – Erkki Susi

Totta ja tarua Kreikan taloudesta

21.9. 2011 – Erkki Susi

Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.9. 2011 – Tiedonantaja

Attac kaavailee reittiä ulos talouskaaoksesta

16.8. 2011 – Tiedonantaja

Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

8.8. 2011 – Yrjö Hakanen

Kapitalismin kriisi esillä Euroopan vasemmiston kesäyliopistossa

2.8. 2011 – Iida Ylönen

Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

28.6. 2011 – Tiedonantaja

Tie ulos Afganistanista

9.6. 2011 – Marko Korvela

Latinalaiseen Amerikkaan uusi kilpaileva talousliitto

19.5. 2011 – Sami Laaksonen

Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

23.4. 2011 – Mark Waller

Vasemmiston rintama eteni Ranskan paikallisvaaleissa

23.3. 2011 – Tiedonantaja

Israelin on lopetettava palestiinalaisalueiden miehitys

14.3. 2011 – Marko Korvela

Rytinää Saksassa

28.2. 2011 – Riia Colliander

Maailman sosiaalifoorumi kutsuu kapitalismin vastaiseen kamppailuun

16.2. 2011 – Tiedonantaja

Egyptin presidentti Mubarak eroaa

11.2. 2011 – Marko Korvela

Kymmenet tuhannet osallistuvat maailman sosiaalifoorumiin Dakarissa

8.2. 2011 – Mark Waller

Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

3.2. 2011 – Sami Laaksonen

Kansannousu Egyptissä

1.2. 2011 – Erkki Susi

Puolalaiskoneen maahansyöksyn tutkintaraportista kiistellään

28.1. 2011 – Erkki Susi

EU:n talouspolitiikka perustuu valheille

20.1. 2011 – Marko Korvela

Galleria: Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaali Etelä-Afrikassa

4.1. 2011 – Tiedonantaja

Antonio Lopes on toiminnan mies

2.1. 2011 – UITBB/Marko Korvela

Suomessa toistellaan USA:n syöttämää Afganistan-puppua

31.12. 2010 – Erkki Susi

Solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta Etelä-Afrikan kansainvälisessä kokouksessa

9.12. 2010 – Tiedonantaja