Talvivaaran uraanikaivaukset herättävät huolta

Hannu Ketoharju – 12.02.2010


Talvivaaran Kaivososakeyhtiö ilmoitti viime tiistaina aloittavansa uraanin talteenoton nikkelikaivoksellaan Sotkamossa.

— Yhtiön ilmoitus tuli täytenä yllätyksenä, sanoo Kainuun luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Tarja Leinonen Kajaanista. — Olimme kyllä tietoisia, että Talvivaarassa on uraania ja tarkoituksemme oli ryhtyä selvittämään asiaa.

— Pettymys on senkin vuoksi suuri, koska uraanin etsintäyhtiö Namura vastoittain veti saamansa valtausluvat Kainuun alueelta pois. Euroopassahan uranikaivokset on suljettu ympäristöongelmien vuoksi. Talvivaarassa kaivosyhtiö aikoo ovelasti taktikoida, muka uutta ympäristövaikutusten arviointia ei tarvita.

— Yhtiö järjesti Kainuun luonnonsuojelupiirin johdolle oman tiedotustilaisuuden samana päivänä kun tieto julkistettiin. Paikalla olivat tehdaspäällikkö, kestävän kehityksen päällikkö ja uraaniprojektin päällikkö. Päälliköt olivat varautuneet kalvosulkeisella vaikuttamiseen. Puolitoista tuntisen väittelyn aikana selvisi, ettei heillä ollut riittävästi tietoa uraanin käsittelyyn liittyvistä riskeistä, kertoo Tarja Leinonen.

Valtimolla aivan Sotkamon rajalla asuvat Anita ja Lauri Tienhaara. He saavat toimeentulonsa uusiutuvia luonnonvaroja hyödyntäen. Oma mehiläistarha tuottaa hunajaa, metsästä kerätään marjat ja sienet.

— Tästä on linnuntietä Talvivaaraan noin kolmekymmentä kilometriä, sama kuin Kajaanista ja Sotkamosta, sanoo Anita Tienhaara.

— Olemme aivan järkyttyneitä. Jos Talvivaarasta tulee uraanikaivos, emme voi markkinoida tuotteitamme enää luomuna. Ja merkitseehän se terveysriskiä koko alueelle. Puhdas ja terveellinen luonto ja mahdollisuus luonnonmukaiseen elämäntapaan menetetään lyhytnäköisen hyödyntavoittelun takia, Anita Tienhaara pohtii.

— Senkin jälkeen kun kaivos suljetaan, jäävät uraanin haitat meille ikuisiksi ajoiksi.

Uraanin talteenottaminen ei ole niin yksinkertaista, kuin kaivosyhtiö antaa ymmärtää, sanoo eläkeläinen Jouko Partanen Sotkamosta.

— Kaivostoiminnan riskit heijastuvat ympäristöön monella tavalla. Vaikka ns. "keltaisen kakun" valmistaminen onnistuisi, uraania joudutaan säilyttämään huolella prosessin aikana, ettei se joudu vääriin käsiin.

— Siinä joudutaan terrorismin pelossa tiukkoihin turvatoimiin. Mitkä sen vaikutukset ovat kansalaisyhteiskuntaan, joudummeko jonkinlaiseen poliisivaltioon, jossa ihmisiä seurataan hyvinkin tarkkaan. Kuinka turistit suhtautuvat siihen? kyselee Jouko Partanen.

— Sotkamo elää turismista ja uraanin kaivaminen ja käsittely ei varmasti ole mikään vetovoimatekijä. Jos uraanin käsittelyyn saadaan muutamia kymmeniä työpaikkoja, niin minkä verran menetetään toisaalla? Jos valtioneuvosto käsittelee vielä luvan myöntämistä, niin siinä nähdään kenen etuja hallitus valvoo.

Talvivaaran kaivoksesta louhitaan nikkelin ja sinkin lisäksi uraania.
Talvivaaran kaivoksesta louhitaan nikkelin ja sinkin lisäksi uraania. / www.talvivaara.com



Keskustelua

Matti Aalto 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 12.02.2010

Uraani kaivoksiin ja ydinvoimaloihin voitaisiin suhtautua ehkä vähemmän varauksellisesti jos takuumiehenä kaikelle olisi oikein luotettava ja vakaa, demokraattinen ja tasapainoinen valtio.

Mutta Suomihan on sotaa käyvä valtio jo nytkin, eikä juuri kukaan ole vakuuttunut siitä että Suomen ulkopolitiikkaa johdettaisiin vain ja ainoastaan Helsingistä käsin. Nytkin Afganistaniin hyökännyt terroristi liittoutuma on tulossa Suomeen pitämään huippukokousta.

On elettävä sen mukaan että ydinvoiman rauhanomaisen käytön edellyttämää valtiollista vakautta ei ole.

Eino Elfving 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 12.02.2010

Eipäsiitä puhuttu silloin kun kaivosta siihen kauheella tohinalla perustettiin että siinä uraania olis,ja varmaan kyllä tiedettiin, kyllä nykyään on sellaiset laitteet että sekin asia tiedossa oli.ei varmaan lupaa olis niin helposti siihen tullut Se onsitä nyky aikaa kun asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä,Minä ihmettelin sitä vautia mikä kaivoksen perustamisessa oli, niin pian kun tieto tuli että kaivos tulee, heti oli puolikymmentä metsä konetta kaatamassa puita, muutamssa kuukaudessa oli monta tuhatta hehtaaria käsittävä aukko. Epäilen suuresti että päätarkoituskin oli perustaa uraani kaivos,lupien saanin vuoksi tehtiin paikkakuntalaisille hirmuinen rikos.Moni atomi voimala on lähi aikoina saamassa luvan rakentaa voimala,kapitaali pääsee myymään keskieurooppaan puhdas säkön.

Työeläkeläinen 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 12.02.2010

Se on nyt Matti erehtynyt, terroristit olivat Afganistanissa ja niitä pyritään häätämään pois jotta saataisiin edes kohtuulliset ja rauhalliset olot kansalle.

Taliban ja at Qaida pitivät sitä hallussaan ja noiden poistaminen toiminnasta olisi ansiokas teko ja rauhoittaisi maailmaa pitkäksi aikaa.

Vain täysin pimeä väittää NATO:a terroristijärjestöksi.

Työeläkeläinen 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 12.02.2010

Unohtui tuossa terroristihommassa pikku juttu. Sain uutisista sen kuvan, että se uraani joka sieltä saadaan voidaan uuttaa siitä kivestä jota siellä louhitaan eli jos sitä ei eroteta niin se levitetään kuonakasoihin. Pidän parempana sen käyttöön ottoa koskapa itsekin sitä tarvitsemme. Tosin tuntemetta uuttamisprosessia toivon sen olevan edes kohtuullisen ympäristöystävällinen.

Kirsti Era 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 13.02.2010

Maailmassa on toimivia uraanikaivoksia vain EU:n ulkopuolella, EU:n alueelta ne on suljettu. Yksikään ei näet pysty toimimaan pilaamatta laajaa aluetta ympärillään. Australiaan perustettiin vajaa 10 vuotta sitten maailman modernein ja turvallisin, mutta sekin alkoi rankkasateella vuotaa ympäristöönsä ja on ollut siitä asti suljettuna.
Tuntematta asiaa riittävästi en uskalla sanoa, minne vedenjakajalla sijaitsevan Talvivaaran kaivoksen saasteet valuvat vesien mukana (uraani on vesiliukoista), mutta Vesistöaluekartan perusteella näyttäisi, että Talvivaaran alue kuuluu sekä Saimaan vesistön pohjoisosaan että Oulujoen vesistön kaakkoiseen. Jolloin uraania sisältävät vedet valuvat Saimaan ja Oulujoen lisäksi myös Pohjan- ja Suomenlahteen.
Että semmoista ympäristöystävällistä uuttamista. Tervetuloa vain tänne Kainuun suunnalle asunnon tai mökin ostoon, kohta on tosi halpaa!

Kirsti Era 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 13.02.2010

Näyttää tarkemmin katsellen, että kaivosalueen vesistöt Kolmisoppi ja Kuusilampi kuuluvat Oulujoen valuma-alueeseen mutta koska koko alue on soista Maanselkää, ei ole takeita etteivätkö vedet valu myös Vuoksen vesistön suuntaan. Toimiva uraanikaivos pilaisi alueen matkailun ja alkutuotannon maineen niin pahasti, että kynnys Kuopion ja Joensuun alueitten uraaniesiintymien penkomiseen alenisi.
Tarvitsemme siis kaikkien tuen, etenkin Vuoksen vesistön alueelta. Vain kansalaistoiminta estää nämä hankkeet, hallitus - ja valitettavasti myös ay-liike - tuijottaa vain tämän vuoden talouslukuja. Elinkelvoton Kainuu ja Pohjois-Karjala - EVVK!

Mielenkiinnolla asiaa seuraava 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 13.02.2010

Mielestäni tässä talvivaaran uraani hommassa on lähdetty lähetymää asiaa kokonaan väärästä suunasta. Sii aluelle louhitaan jo nyt nikkeliä ja louhinnasta aiheutuvan pölynmäärä ei lisäänny. Kysymyksenö pitäisi olla vain ja ainoastaan lisääkö uraanin uuttaminen kokolaitoksen (valmiiksi merkittävää) ympäristö kuormitusta vai ei.
Yleisempänä huomioina sanoisn, että aina kun mainitaan sana uraani ja kaivostoiminta. Järjellinen keskustelu muuttuu mahdottomaksi. uutisessa oli kohta "— Senkin jälkeen kun kaivos suljetaan, jäävät uraanin haitat meille ikuisiksi ajoiksi." siis näinhän ei nimenomaan tapahdu, koska uraani uutetaan erilleeen ja viedään pois.
Huomioin pitäisis siis ehdottomasti olla uuttamisprosessin mahdollissa ympäristökuormituksen lisääntymisessä EI uraanissa itsessään. Käsi sydämmelle keskusteltaisiinko asiasta lainkaa jo kysymys olisi vaikkapa kullan uuttamisesta ?

Työeläkeläinen 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 14.02.2010

Olet Kirsti varmaan tutustunut uraanin rikastamiseen, minä en ole. Oletan kuitenkin, että jos ja kun sitä erotetaan siitä kivestä niin se tehdään määräysten mukaan ilman sen levittämistä luontoon.

Miten se uraani mahtaa käyttäytyä jos se jätetään siihen "roskakiveen" josta on jo erotettu ne päämalmit, olikos ne vaikka nikkeli ja sinkki? Mahtaakohan se liueta veteen niistäkin? Jos se kerran on vesiliukoista?

Ainakin alla olevasta osoitteesta saat tietoa asiasta:

http://www.tem.fi/files/18123/Uraanimalmin...

Mielestäni siitä käy selville se mitä aavistelinkin, sivukivestä saattaa jälkeenpäinkin irrota radon ja radiomia kun kivi veden ja ilman ansiosta rapautuu ajan mittaan. Eikö silloin ole parempi jos suurin osa uraanista on laitettu pussiin pois jaloista ja vielä hyötykäyttöön?

Työeläkeläinen 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 14.02.2010

Edellisen viestin viimeisessä kappaleessa on virhe siinä lukee radiomia vaikka pitäisi olla radiumia. Lisäksi kun uraanista saadaan noin 70% talteen niin sivukiven uraanipäästöt lienevät pienemmät. Myönnän kyllä olevani tässä hieman väärällä alalla, tässä vaadittaisiin kemistiä joka minä en ole, en edes puisto sellainen.

Kirsti Era 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 15.02.2010

Uraani on vesiliukoista, sen tiedän. Se on yksi syy vaarallisuuteen: se sastuttaa pohja- ja pintavesiä kaivoksen ympäristössä ja alapuolisissa vesistöissä.
Jos kiven uraanipitoisuus on tietyllä tasolla (0,8% mahtaa olla kriteeri), ei sitä pitäisi hakata eikä murentaa lainkaan, sillä murskaaminen kasvattaa kivipinta-alaa valtavasti ja myös säteily kasvaa vastaavasti. Viisainta siis on peittää sellainen alue riittävällä maakerroksella.
Talvivaaran osalta jotkut takaläiset ovat esittäneet arvelun, että tieto uraanista oli olemassa ja oli ratkaiseva kaivostoiminnan alkamisen kannalta. Oletus siis, että kun siellä jo on kaivostoimintaa, ei uraanikaivosta pystytä estämään.
Heitänpä äkkiseltään arvion, että terästä on maailmassa tarpeeksi, jos aseet "taotaan auroiksi". Siksi nikkelin ja sinkin louhinta voitaisiin lopettaa tykkänään.

Asko Julkunen 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 15.02.2010

Elfvingin Eikka on oikeassa kirjoittaessaan, että Talvivaaran kaivosta perustettaessa jo varmaan tiedettiin malmin sisältävän myös uraania.Kapitalistit ovat ovelia vastustajia, senhän me jo tiedämme.Pelkän uraanikaivoksen perustaminen olisi herättänyt vastarintaa, nyt se yritetään saada aikaan pikkuhiljaa ja ikään kuin ympäristöystävällisenä tekona! Propaganda uraanin talteenoton ympäristöystävällisyydestä on uponnut moniin kansalaisiin jo ainakin täällä Ylä-Savossa.Se tulee ilmi kun kuuntelee ihmisten juttuja ja keskustelee heidän kanssaan.

Uraanin talteenottolaitoksen perustamista perustellaan myös uraaniomavaraisuudella.Kapitalistit saavat tuosta lisää vettä myllyynsä ja ovat vaatimassa lisää ydinvoimaloita maahamme. Vain laaja kansalaisliike estää tällaiset hankkeet kuten Kirsti Era osuvasti kirjoitti.

Matti Aalto 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten 15.02.2010

Eino Elfing kirjoitti:
"
Eipäsiitä puhuttu silloin kun kaivosta siihen kauheella tohinalla perustettiin että siinä uraania olis,ja varmaan kyllä tiedettiin, kyllä nykyään on sellaiset laitteet että sekin asia tiedossa oli.ei varmaan lupaa olis niin helposti siihen tullut
"

Kahdeksan kymmentäluvulla työttömyyden paisuessa SDNL:n Kainuun piiri nosti esille tavoitteen Talvivaaran kaivoksen avaamisesta valtion toimesta.
Muistikuvani mukaan silloinkin oli tiedossa että myös raskasmetalleja löytyy pieninä pitoisuuksina.
Silloinen kansanedustaja Heikki Mustonen tiesi kertoa että saksalaiset ovat tehneet alueella tutkimuksia jo ennen sotia, sanoneet että kyllä tänne kaivos tulee, ennemmin tai myöhemmin.

Kun kaivos on sittemmin avattu yksityisen yhtiön toimesta yhä uusien tutkimusten jälkeen niin mitä ilmeisimmin, sanoisinko suorastaan varmasti, on ollut tiedossa, jopa hyvinkin tarkasti mitä kallioperä pitää sisällään ja kuinka paljon.

Kyllä tämä haiskahtaa aika paljon sille että kaivos on avattu myös uraanikaivokseksi mutta se on vain kylmän viileästi jätetty mainitsematta lupahakemus vaiheessa.

Jonas Kettunen, Kajaani 5 kuukautta, 1 viikko sitten 17.02.2010

Otettiinpa uraania talteen tai ei, on tässä kumminkin kansaa kusetettu ja rankasti!

On aivan varmaa että tiedettiin uraanin olemassaolosta ja nyt he yrittävät muka niinkuin olosuhteiden pakosta ottamaan uraanin talteen ja tekemään ympäristölle sekä paikallisille palveluksen...

Jos paikallisille olisi kerrottu totuus uraanin olemassaolosta ja sen mahdollisesta tuotannosta, ei Talvivaaran kaivosta olisi luultavasti koskaan sallittu paikallisten toimesta ja mielestä!

Kapitalisti on ovela ja aina kansan kustannuksella!

Talvivaaran kaivoshanke on valheellisin perustein avattu ja nyt kysymys kuuluukin; mitä aiomme asialle tehdä?

Työeläkeläinen 5 kuukautta, 1 viikko sitten 18.02.2010

Saattaahan se olla jopa kansan etu jos uraania saadaan omasta maasta kun sitä kuitenkin joudumme käyttämään. Ainakin ennen sanottiin, oma apu paras apu. Vai olisiko ydinvoimalamme muutettava turvekäyttöisiksi?

Uraanikaivoksessa kuten kaikissa kaivos tai muissakin töissä on tärkeää se miten homma tehdään, siihen kun kiinnitetään huomio niin vaara sen turmiollisuudesta ainakin vähenee.

Teillä kommunisteilla on paha tapa yrittää harhauttaa muita käyttämällä sanaa "KANSA" vaikka missään yhteydessä kun vaikka teistä puhutaan sitä sanaa ei voi käyttää ellei sano kansan hylänneen kommunismia, joka totta vie pitää paikkansa.

Kyllä ne työpaikatkin varmasti siellä Talvivaarassa kelpaavat kansalle vaikka komut sieltä poissa pysyisivätkin.

Jos luit tuolla edellä olevasta linkistä tietoja uraanista niin tiedät, että uraania on lähes koko Suomessa jonkinlaisia pitoisuuksia eli kaivostoimintaa ei sinun kriteereilläsi voisi yleensäkään harrastaa maassamme. Eikö edes hienoinen selväpäinen ajattelu kuulu kommunismin luonteeseen?

Juha Ruokola 5 kuukautta, 1 viikko sitten 19.02.2010


(Hitusen asian vierestä)

Työeläkeläinen:

Selväpäinen ajattelu varsinkin kommunismiin kuuluu!
Miten sinun maailmassasi sitten olisi?
Koska toisessa keskustelussa huomautit nimimerkillä kirjoittavalle henkilölle, että jos laitat linkin, kerro silloin myös oma nimesi!
Näytätpä sitten itsekin nimimerkkisi taakse piiloutuneena linkin lähettäneenä nimesi, vai etkö uskalla?
Ole nyt hyvä mies sitten esimerkkinä meille kommunisteille!

Juha Ruokola 5 kuukautta, 1 viikko sitten 19.02.2010

Kävin keskustelupalstan läpi, mutta enpä enää kohtaa löytänyt. Lienee jo jäänyt uusien avauksien jalkoihin.

Työeläkeläinen 5 kuukautta, 1 viikko sitten 19.02.2010

Jos nyt ihan oikein muistan Juha niin kehoitin kirjoittamaan omia ajatuksiaan ja mielipiteitään, sanoin myös syrjiväni kekustelua jossa vain joku laittaa linkin jonkun muun kirjoitukseen. Taisin myös sanoa, että sitä linkkiä voi käyttää oman mielipiteensä vahvistamiseksi jos ei ole varma itsestään, esim. tyyliin kuten xxx:kin on sanonut alla olevassa linkissä.

Olen myös ainakin lankkusaitilla kehottanut käyttämään vakituista nimimerkkiä jotta keskustelu pysyy hanskassa eikä tyylistä tarvitse arvioida sitä monelleko samassa ketjussa lähes samasta asiasta vastaa.

En halua olla mitenkään esillä persoonana, joten esitän mielipiteeni näillä palstoilla nimimerkin suojasta pitäen kuitenkin vakiomerkkiä jotta edes itse muistan mitä on tullut sanottua.

Pieni kommenttiohje

  1. Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  2. Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  3. Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  4. Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Korruptiohallituksen ydinvoimaesitykset läpi

1.7. 2010 – Marko Korvela

Esikuvat esillä Helsinki Pridessä

29.6. 2010 – Marko Korvela

Valheiden verkko ydinvoiman tukena

24.6. 2010 – Marko Korvela

Miksei satojen miljardien pörssikauppaa veroteta?

23.6. 2010 – Marko Korvela

Vielä ehtii kampanjoimaan ydinvoimaa vastaan

18.6. 2010 – Marko Korvela

Aloittaako kokoomus uudet romanivainot Suomessa?

8.6. 2010 – Marko Korvela

Pohjoisessa Natoa vastaan

1.6. 2010 – Tiedonantaja

Elintarvikealalla mitataan jatkossa paikallinen voima

27.5. 2010 – Marko Korvela

Lauantaista ei luovuta!

20.5. 2010 – Marko Korvela

SKP:n edustajakokous teki päätöksiä

17.5. 2010 – Tiedonantaja

SKP:n edustajakokous koolla Vantaan Tikkurilassa

16.5. 2010 – Tiedonantaja

Tuomio Iranin hallituksen sortopolitiikalle

14.5. 2010 – Tiedonantaja

Evo Moralesin vierailuun valmistaudutaan jo

12.5. 2010 – Tiedonantaja

Yli 3000 osoitti mieltään lisäydinvoimaa vastaan lauantaina

10.5. 2010 – Tiedonantaja

Vappuna väkeä liikkeellä aiempaa enemmän

3.5. 2010 – Tiedonantaja

Hälytys, Pajunen esittää uudelleen palvelujen lopettamislistoja!

3.5. 2010 – Tiedonantaja

Köyhyyttä torjumaan eduskuntatalolle 6. toukokuuta

3.5. 2010 – Tiedonantaja

Vasemmisto marssii vappuna

29.4. 2010 – Tiedonantaja

Elintarvikeala yhä ilman sopimusta

26.4. 2010 – Tiedonantaja

Elintarviketyönantajan junttaama työaikamalli ei ole tätä päivää

21.4. 2010 – Marko Korvela

Oikeus lähiruokaan meillä ja muualla

20.4. 2010 – Tiedonantaja

Työttömät tempaisevat ensi viikolla Helsingissä

19.4. 2010 – Marko Korvela

Toisenlainen maailma jälleen haussa

18.4. 2010 – Tiedonantaja

SKP torjuu Kokoomuksen linjan Vantaan terveyspalveluissa

16.4. 2010 – Tiedonantaja

Kaupan ala ja vartijat lakossa

16.4. 2010 – Tiedonantaja

Virkamiehet jättivät huomiotta 30 000 vantaalaisen vaatimukset

14.4. 2010 – Tiedonantaja

Elintarvikeala ei hyväksy epäinhimillisiä työaikoja

12.4. 2010 – Tiedonantaja

Vantaan Martinlaaksossa tilaisuus terveysaseman puolesta

12.4. 2010 – Tiedonantaja

SKP:lle kolme paikkaa Tradekan edustajistossa

6.4. 2010 – Tiedonantaja

Vanhemmat vaativat oikaisua Tampereen kouluverkkopäätökseen

3.4. 2010 – Hannu Oittinen

Elintarvikealalla työtaisteluja

1.4. 2010 – Tiedonantaja

Hallinto-oikeus kumosi Turun toriparkin rakentamisen

31.3. 2010 – Tiedonantaja

Turussa puolustettiin kuntapalveluja

31.3. 2010 – TA-Turku

Helsingin budjettiraami palauttaa jo kertaalleen haudatun Pajusen leikkauslistan?

29.3. 2010 – Tiedonantaja

Tasa-arvoa vanhuspalveluihin

29.3. 2010 – Tiedonantaja

Kiteellä osoitettiin mieltä terveyspalvelujen puolesta

29.3. 2010 – TA-Kitee