Pääoman hyökkäys on maailmanlaajuinen

Marko Korvela – 11.03.2010


Yannis Pasoulas toteaa, että kapitalistit pelkäävät työväenluokan solidaarisuutta.
Yannis Pasoulas toteaa, että kapitalistit pelkäävät työväenluokan solidaarisuutta. / Veikko Koivusalo

Kreikassa ovat työläiset kamppailleet jo joulukuusta saakka hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan.

Maan hallitus on talouskriisin vuoksi muun muassa alentamassa palkkoja, nostamassa eläkeikää, korottamassa arvonlisä- ja energiaveroja sekä leikkaamassa sosiaaliturvaa.

Kreikan ammattiliitot ovat vastustaneet hallituksen hyökkäystä mielenosoituksilla ja yleislakoilla, joista viimeisin on tänään torstaina sulkenut julkiset palvelut vuorokauden ajaksi.

Kreikan paikallisen Rakennusliiton puheenjohtaja Yannis Pasoulas kertoo, että hallituksen toimet huonontavat oleellisesti työläisten oloja eikä ay-liike voi sitä sallia.

— Kapitalistit yrittävät talouskriisin keskellä keksiä uusia keinoja voittojen anastamiseksi, sanoo Pasoulas.

Kreikan ay-liike tukee AKT:n kamppailua

Yannis Pasoulas osallistuu viikonloppuna Kansainvälisen rakennusaloja käsittävän liiton UITBB:n sihteeristön kokoukseen Helsingissä.

Hän kertoo lämpimät tukiterveiset Kreikan työväenliikkeeltä AKT:lle. Pasoulasin mukaan Suomen satamatyöläisten lakko on osa samaa maailmanlaajuista työläisten kamppailua.

— Pääoma hyökkää nyt työväenluokan saavutuksia ja etuja vastaan kaikkialla. Sen vuoksi työläisten keskinäinen solidaarisuus on erittäin tärkeää.

Yannis Pasoulas toteaa, että kapitalistit pelkäävät työväenluokan solidaarisuutta.

— Mutta taistelu on meidän velvollisuutemme. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, muistuttaa Pasoulas.



Keskustelua

Ei kannata haukkua väärää puuta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 11.03.2010

Kreikan ongelma on liian korkea valtion velka, joka on syntynyt holtittomasta julkisesta taloudesta. Julkista sektoria myös on hoidettu tehottomasti.

Matti Aalto 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 11.03.2010

Kreikan rakennusliiton ohella solidaarisuuden ilmaus AKT:lle löytyy myös Suomen Rakennusliitolta. Etusivun lyhennelmä kuuluu:

"Kuljetusalan lakosta käytävä keskustelu kertoo, että syyllistäminen halutaan ulottaa myös laillisiin työtaisteluihin. Minkälaista yhteiskuntaa manataan esiin, kun aivan ratkaisevaan demokraattisen yhteiskunnan rakennusosaan halutaan kajota? Kuljetusalan väellä on kansalaisoikeudet siinä missä meillä muillakin."
"

Mielestäni RL:ssa voitaisiin harkita myös AKT:n lakkolaisten taloudellista tukemista jos tarve vaatii.

Näytetään EK:lle kaapin paikka jos äärioikeistolaiset puheet eivät muuten hiljene.

Kreikka on elänyt yli varojen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 11.03.2010

Turha syytellä Pääomaa siitä, että valtio on elänyt yli varojen ja velkaantunut korviaan myöten.
Julkinen talous on vaan paisunut liikaa Kreikassa ja sitä on hoidettu holtittomalla velanotolla.

Kaapin paikan näyttää Suomen romahtava talous 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 12.03.2010

Matti Aalto, Suomi ui nyt jo syvällä taantumassa. vienti yskii ja kansantuote pienenee. Jo nyt ahtaajien lakko on aiheuttanut 0,1% pienenemisen kasvuun. Jos lakko jatkuu tai laajenee, niin se vähentää entisestään kasvua. Jos pyritää hyvään työllisyyteen, niin se edellyttää kasvua.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 12.03.2010

Kreikassa on menty liian pitkälle valtion menoissa joista varmasti sosiaalimenot ovat yksi osa. On aivan turhaa lakkoilla kun paskat on housuissa, se ei tuo euroakaan valtion kassaan joka nyt on ainoa pelastus tässä tilanteessa. Se, että joku työläisliiton pj. tekee politiikkaa katastrofilla osoittaa ainoastaan suurta ymmärtämättömyyttä tilanteen vakavuudesta, mutta se lienee yleistä vasemmisto ja varsinkin kommunistipiireissä. Tuohonhan se Neuvostoliittokin kompastui.

Ei kreikkalaisten eikä satamatyöläisten lakkokaan auta yhtään tilanteessa jossa maailman talous on vasta juuri toipumassa syvästä lamasta joka lienee osasyynä moniin taloudellisiin ongelmiin, vaan näyttää meille miten varsinkin äärivasemmisto on koko ajan kampittamassa taloutta kuvitellen saavansa siitä omaa hyötyä. Älkää kuitenkaan uskoko, ihmiset näkevät teidän kiukuttelunne (taistelunne) läpi ja se ainoastaan lisää siirtymistä oikealle eli aivan päinvastaiseen suuntaan kuin on ymmärtääkseni tarkoitus.

Sosialismihan näytti Itä-Euroopassa mihin katastrofiin nk. työväen solidaarisuus johtaa, siihenkö katastrofiin te taas hingutte?

Tietoa 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 12.03.2010

Täällähän käyvät keskustelua varsinaiset Kreikka-asiantuntijat ja yhtä kevyillä tiedoilla kuin Suomenkin talouden asioista. Huh hu.

che 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 13.03.2010

sitä edesmennytttä sosialismia ei todellakaan tarvita vaan uutta vastavoimaa kapitalismille.kapitalismin kriisiä yritetään maksattaa työläisillä sitä ei kukaan voi kiistää. laman varjolla kuritetaan työmiestä kunnolla. ja todelliset syypäät selviää kuin koira veräjästä.tappiot sosialisoidaan niinhän se menee.auttaako työehtojen heikentäminen jotenkin selviämään lamasta?.duunarin on pakko reagoida jos oikeistopatruunat käy liian härskiksi.vasemmistoaa on turhaa syyttää kun kapitalistilla on paskat housuissa.näiden oikeistolaisten mielestä on aina vasemmiston syy kun taloudessa on jokin huonosti.vaikka itse ovat töppäilleet.ja nykyajan isänmaan pettureita ovat firmat jotka vievät tehtaat pois suomesta.ensiksi yhteiskunta tukee heitä ja sitten he pettävät isänmaan ja häipyvät intokiinaan!

Kerro 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 13.03.2010

Tietoa, Tällä palstalla on ihan ytimekkäitä kommetteja. Jos sulla on siihen lisättävää tai korjattavaa, niin, pliis, heitä argumetteja peliin.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 14.03.2010

Olet harvinaisen oikeassa che, sosialismia ei todella tarvita se on jo näyttänyt mihin se pystyy pitämällä kehitysmaatasolla satojen miljoonien elintason Itä-Euroopassa kokeilun yhteydessä. Kokeilussa jossa piti luoda työläisen paratiisi mutta saatiin aikaan työläisen helvetti.

Ei kriisiä työläisillä yritetä maksattaa, eihän niillä ole edes tarvittavia pääomia siihen. Tuo on vain kommunismin iskulauseita sen alkuajoilta. Laman maksumiehiksi joutuvat kaikki ja kaikkihan, tai ainakin lähes, olemme tavallaan myös sen äitejä vaikkakin jotkin ovat syyllisempiä kuin toiset. Aivan kuten teistäkin useimmat pidän pääsyyllisenä tänä päivänä tähän lamaan joitakin Pohjois-Amerikan pankin johtajia ja heidän "luovia" työläisiään heidän keksiessään lainata suuria summia rahattomille kiinteistökeinottelua varten. Siitähän kaikki alkoi kun lainat jäivät maksamatta eivätkä kiinteistöjen arvot enää olleetkaan nousseet kuten ruutupaperilla oli aikoinaan laskettu.

Isänmaan petturuutta olisi päästää firma konkurssiin, jos firma ei lyö täällä enää leiville on se vietävä sinne jossa se menestyy, kenen vika se sitten on onkin jo toisen keskustelun aihe. Nyt vaan globalisoituneessa maailmassa on pärjättävä myös halvan työvoiman kanssa kilpailussa, kilpailussa joka vuosi vuodelta pahenee ja syö meidän elintapaamme. Se meidän on hyväksyttävä tai kuoltava.

Pekka Järvinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 17.03.2010

Työeläkeläinen. Et ole tässä vuosien
saatossa ainoa tuomiopäivän julistaja, mutta viimeisimpiä. Toiset kapitalistien juoksupojat uskovat vielä kapitalismiin,
mutta sinä julistat tuomion päivää sanomalla, "Se meidän on hyväksyttävä tai
kuoltava globalsoituneessa mailmassa".
Mistähän me löydettäisiin sinulle edes vähän optimismia siksi aikaa kun kapitalismilla on elinaikaa.Kamppailu oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta
antaisi sinulle vähän voimia, mutta voimasi ovat jo ehtyneet edes siihen.

Tuomiopäivän odotusta vain nyt sinulle.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 17.03.2010

En oikein Pekka koe olevani kenenkään juoksupoika enää, olin sitä -60 luvulla hetken mutta se on jo ohi. Olen vain kymmenien vuosien kokemuksella ja havainnoinnilla tullut niihin tuloksiin joista kirjoitan ja ihan oma-aloitteisesti.

En minä ole mikään saarnamies joka maailman loppua povaa, tuleehan se joskus mutta nykyään on globalisaation pysäyttäminen täysin mahdotonta ilman todellisia voimatoimia joita en haluaisi tähän sotkettavan.

Maailman tuottavuus on tietyissä rajoissa joten meille jotka olemme saaneet yli osamme on laihdutuskuuri tulossa ennemmin tai myöhemmin. Vähimmällä pääsemme jos opimme sopeutumaan.

Itse tässä iän ja kilojen karttuessa olen joutunut sopeutumaan moneen asiaan joten tiedän sen olevan mahdollista. Se vaatii vaan älliä ja toivon sitä löytyvän jotta lapsemme eivät joutuisi liian koville.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Euroopan unionin uudet Iran-pakotteet lisäävät sodanuhkaa

31.1. 2012 – Tiedonantaja

”Vasemmiston annettava kasvot finanssimarkkinoille ja avattava tie ulos kriisistä”

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Sata vuotta rotusortoa vastaan

14.1. 2012 – Mark Waller

Kohti uutta Venäjää?

4.1. 2012 – Hannu Oittinen

Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

3.1. 2012 – Marko Korvela

Bolivian uusi toivo

21.12. 2011 – Sami Laaksonen

Vähemmän ”Mercozya” – enemmän demokratiaa

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Rahavallan on maksettava kriisi!

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Venäjällä on lopetettava opposition sorto

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Onko demokratian kehto myös sen hauta?

30.11. 2011 – Marko Korvela

Israelin apartheid-politiikka kuristaa Palestiinaa

17.11. 2011 – Marko Korvela

Venäjän kommunistit: ”On palautettava varastettu valtio”

24.9. 2011 – Erkki Susi

Totta ja tarua Kreikan taloudesta

21.9. 2011 – Erkki Susi

Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.9. 2011 – Tiedonantaja

Attac kaavailee reittiä ulos talouskaaoksesta

16.8. 2011 – Tiedonantaja

Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

8.8. 2011 – Yrjö Hakanen

Kapitalismin kriisi esillä Euroopan vasemmiston kesäyliopistossa

2.8. 2011 – Iida Ylönen

Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

28.6. 2011 – Tiedonantaja

Tie ulos Afganistanista

9.6. 2011 – Marko Korvela

Latinalaiseen Amerikkaan uusi kilpaileva talousliitto

19.5. 2011 – Sami Laaksonen

Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

23.4. 2011 – Mark Waller

Vasemmiston rintama eteni Ranskan paikallisvaaleissa

23.3. 2011 – Tiedonantaja

Israelin on lopetettava palestiinalaisalueiden miehitys

14.3. 2011 – Marko Korvela

Rytinää Saksassa

28.2. 2011 – Riia Colliander

Maailman sosiaalifoorumi kutsuu kapitalismin vastaiseen kamppailuun

16.2. 2011 – Tiedonantaja

Egyptin presidentti Mubarak eroaa

11.2. 2011 – Marko Korvela

Kymmenet tuhannet osallistuvat maailman sosiaalifoorumiin Dakarissa

8.2. 2011 – Mark Waller

Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

3.2. 2011 – Sami Laaksonen

Kansannousu Egyptissä

1.2. 2011 – Erkki Susi

Puolalaiskoneen maahansyöksyn tutkintaraportista kiistellään

28.1. 2011 – Erkki Susi

EU:n talouspolitiikka perustuu valheille

20.1. 2011 – Marko Korvela

Galleria: Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaali Etelä-Afrikassa

4.1. 2011 – Tiedonantaja

Antonio Lopes on toiminnan mies

2.1. 2011 – UITBB/Marko Korvela

Suomessa toistellaan USA:n syöttämää Afganistan-puppua

31.12. 2010 – Erkki Susi

Solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta Etelä-Afrikan kansainvälisessä kokouksessa

9.12. 2010 – Tiedonantaja