Elintarviketyöläisten liitto katkaisi sopimusneuvottelut eilen työnantajien neuvotteluhaluttomuuden takia. Ylityökielto astui huhtikuun alusta ja meijerityöntekijät ovat tänään vauhdituslakossa Valion ja Ingmanin tuotantolaitoksilla Vantaalla ja Sipoossa. Ensi viikolla on tarkoitus järjestää kolme päivää kestävä lakko.
Työnantajat ovat tuoneet neuvottelupöytää useita vaatimuksia, jotka heikentäisivät sopimusturvaa. SEL:n liittovaltuusto katsoo, että se ei voi hyväksyä työaikamallia, joka mahdollistaisi 10-tuntiset työpäivät ja 6-päiväiset työviikot.
Elintarviketyöläisten liitto vaatii yleiskorotusten lisäksi taulukkopalkkojen korotuksia.
Vantaan HK:n Ruokatalon pääluottamusmies Ville Vatka epäilee, että työnantajan neuvotteluhalukkuuden on vienyt Elinkeinoelämän keskusliitto, jolla on ollut näppinsä pelissä myös muiden alojen neuvotteluissa.
Neuvottelupöytään olisi silti syytä päästä. Palkkoja enemmän sopimuksessa hiertää elintarviketyönantajan jälleen kerran esittämä työaikamalli, jota Vatkan mukaan kuvaa parhaiten sana "posketon".
– Kymmenen tunnin päiviä ja 50 tunnin viikkoja voisi teettää ilman että niitä katsotaan ylitöiksi, kertoo Vatka työnantajan heikennysehdotuksista.
SEL on jättänyt lakkovaroituksen 7. huhtikuuta alkavasta kolmen päivän lakosta. 650 työntekijä pääluotto kertoo, että lakkovahdeiksi on saatu hyvin värvättyä porukkaa.
– Joukossa on paljon uusia, jotka eivät koskaan ole olleet lakossa. Kun tekee selväksi, miten asiat ovat ja mitkä ovat tavoitteet, kyllä työntekijät ne ymmärtävät, sanoo Vatka.
|
| Vantaan HK:n Ruokatalon pääluottamusmies Ville Vatka epäilee, että työnantajan neuvotteluhalukkuuden on vienyt Elinkeinoelämän keskusliitto. / Veikko Koivusalo |
Ville Vatkan mukaan 0,5 prosentin palkankorotukset eivät nyt elintarvikealalla riitä. Olisi jo aika nykäistä elintarvikealan palkat lähemmäs muun teollisuuden keskiansioita. Lama ei ole romahduttanut tuloksia alalla, joka ei ole riippuvainen viennistä.
Vatka on oikeassa, kun tarkastellaan elintarvikefirmojen itse ilmoittamiaan tuloksia viime vuodelta. Esimerkiksi Vatkan oma työnantaja, HKScan, teki 2009 liikevoittoa rapiat 55 miljoonaa euroa, neljä kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Vastaavasti Atrian liikevoitto pelkästään kotimaasta oli 43 miljoonaa euroa.
Tulokset paranivat myös Snellmanilla ja Lännen tehtailla.
Raisio ilmoittaa, että konsernin liiketulos oli viime vuonna "erittäin hyvä".
Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.
27.1. 2012 – Tiedonantaja
26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu
25.1. 2012 – Tiedonantaja
13.1. 2012 – Tiedonantaja
12.1. 2012 – Yrjö Hakanen
2.1. 2012 – Hannu Oittinen
30.12. 2011 – Tiedonantaja
29.12. 2011 – Marko Korvela
23.12. 2011 – Tiedonantaja
22.12. 2011 – Tiedonantaja
16.12. 2011 – Tiedonantaja
12.12. 2011 – Tiedonantaja
9.12. 2011 – Erkki Susi
29.11. 2011 – Tiedonantaja
29.11. 2011 – Hannu Oittinen
21.11. 2011 – Tiedonantaja
21.11. 2011 – Marko Korvela
8.11. 2011 – Camilla Kantola
3.11. 2011 – Tiedonantaja
3.11. 2011 – Tiedonantaja
31.10. 2011 – Marko Korvela
31.10. 2011 – Hannu Oittinen
27.10. 2011 – Tiedonantaja
24.10. 2011 – Tiedonantaja
21.10. 2011 – Tiedonantaja
18.10. 2011 – Tiedonantaja
18.10. 2011 – Tiedonantaja
14.10. 2011 – Marko Korvela
14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen
14.10. 2011 – Marko Korvela
12.10. 2011 – Tiedonantaja
8.10. 2011 – Marko Korvela
7.10. 2011 – Tiedonantaja
5.10. 2011 – Marko Korvela
21.9. 2011 – Tiedonantaja
19.9. 2011 – Tiedonantaja