Latinalainen Amerikka syventää yhteistyötään uudella järjestöllä

SL – La Jornada, Canal Once – 01.03.2010


33 suuren maanosan presidenttiä päättivät 23. päivänä helmikuuta perustaa Latinalaisamerikkalaisten ja Karibian maiden yhteisön (CELC) Cancunissa Meksikossa. Uusi kansainvälinen toimielin jättää ulkopuolelleen Yhdysvallat ja Kanadan strategisista ja geopoliittisista syistä. Myöskään Hondurasia ei kutsuttu perustamiskokoukseen, koska maassa ei ole demokraattista hallintoa. Valtionpäämiehet olivat kauttaaltaan yhtä mieltä aloitteen historiallisuudesta, vaikka uuden yhtenäisyyden vaikutuksista tehtiin monenlaisia linjauksia. Eräs kiistanalainen kysymys on Amerikan valtioiden järjestön (OEA) jatkuvuus, koska monien mielestä uuden yhteisön tulisi korvata vanhat rakenteet. Uusi yhteisö haluaa myös jatkaa Rio-ryhmän perinteitä eli vaalia ennen kaikkea maiden itsemääräämisoikeutta ja luonnonvaroja.

Bolivian presidentti Evo Morales juhli yhteistä tahtoa:

– Yhdysvaltojen imperiumi hävisi tänään. Emme jakautuneet keskenämme, vaan pystyimme rakentamaan uuden instituutionaalisen yhteistyön muodon.

Venezuelan Hugo Chávez vetosi aiempiin yrityksiin tehdä mantereen laajuista yhteistyötä:

Simon Bolívarin unelma ja projekti on syntynyt uudelleen sankarillisen Meksikon maaperästä.

Meksikon presidentti Felipe Calderón rauhoitteli epäilijöitä:

Latinalaisamerikkalaisten ja Karibian maiden yhteisöä ei ole tarkoitettu uhkaksi kenellekään, eikä sen siksi pitäisi huolestuttaa ketään. Nyt on aihetta juhlaan, sillä emme jakaudu enää leireihin vaan olemme luomassa uutta järjestöä Latinalaiseen Amerikkaan ilman Yhdysvaltoja. Me veljesvaltiot juhlimme kahta sataa itsenäistä vuottamme, mutta avaamme samalla sillan tulevaisuuteen.

Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula da Silva vertasi uutta hanketta pojan kasvamiseen mieheksi, joka kulkee omia teitään. Kun Chávez ehdotti Lula da Silvaa uuden järjestön johtotehtäviin, joutui hän kieltäytymään kohteliaasti:

Emme tarvitse poliitikkoa johtoon, koska vahva hahmo vain jakaisi mielipiteet ja toimisi hajottavana voimana. Olenkin pätevän ja ammattimaisen byrokraatin kannalla, joka tuntisi maidemme hallinnon.

Kolumbian presidentin Álvaro Uriben osallistuminen yhtenäisyyden kokoukseen nähtiin ongelmallisena, koska hänen koettiin edustavan Yhdysvaltojen intressejä. Morales ja Chávez eivät selvästikään olleet unohtaneet aiempia ristiriitoja. Chávez kuitenkin pisti asiat tärkeysjärjestykseen:

Yhteenotot Uriben kanssa ovat hyvin valitettavia ja kivuliaita, mutta ne eivät missään nimessä tahraa kokouksen saavuttamaa historiallista voittoa.

Kuuba presidentti Raúl Castro ja Venezuelan presidentti Hugo Chávez.
Kuuba presidentti Raúl Castro ja Venezuelan presidentti Hugo Chávez. / SL

Uusi yhteisö on kiinnostunut vanhoista ja uusista ongelmista

Uusi järjestö on tarkoitus perustaa virallisesti vuoden 2011 puolivälissä, jolloin lajissaan seuraava kokous järjestetään Venezuelassa. Yhteisön tavoitteisiin lukeutuvat muun muassa integraatiokehityksen edistäminen ja dialogin lisääminen eri maiden välillä. Vahvemmin ilmaistun alueellisesti yhtenäisen poliittisen tahdon katsotaan olevan ratkaisevassa asemassa esimerkiksi neuvotteluissa Kuuban kauppasaarron lopettamisesta, joka on uuden yhteisön alkuvaiheen keskeisiä tavoitteita. Toinen ajankohtainen teema liittyy Haitille annettavan avun kanavointiin. Myös Falklandinsaarten palauttamisesta Argentiinalle keskusteltiin. Lisäksi valtionpäämiehet ilmaisivat kauttaaltaan pettymyksensä Kööpenhaminan ilmastokokoukseen.

Loppuvaiheessa puhunut  Kuuba presidentti Raúl Castro iloitsi yllättävän onnistuneesta kaksipäiväisestä kokouksesta:

Ei ole olemassa mitään syytä, miksei Latinalaisen Amerikan ja Karibian tulisi löytää omaa poliittista identiteettiään ja käyttää sitä taloudelliseen yhteistyöhön sekä integraatiokehityksen tiivistämiseen. Uuden järjestön on kuitenkin perustuttava kulttuuriselle moniäänisyydelle ja otettava huomioon maantieteelliset ja taloudelliset todellisuudet sekä kannustaa kutakin maata valitsemaan itse poliittinen kohtalonsa sekä sosiaalisen kehityksen suunta. Kysymyksessä on historiallinen teko, sillä olemme lähempänä kuin koskaan puhtaasti latinalaismerikkalaisen järjestön luomisessa, joka voisi edustaa alueemme itsenäisiä kansoja.

Castro halusi myös muistaa Haitia:

Solidaarisuus Haitia kohtaan ei ole uusi ilmiö, sillä olemme auttaneet veljeskansaamme aktiivisesti viimeiset kymmenen vuotta. Olemme myös varsin tietosia siitä, että haitilaisten köyhyys johtuu siirtomaakauden vääryyksistä. Kuubalaiset lääkärit ovat huolehtineet 14 miljoonasta vastaanotosta, 200000 leikkauksesta, 100000 synnytyksestä sekä auttaneet 165000 haitilaisen lukemaanopettamisessa.

Lula da Silva lähetti selkeän viestin Hondurasin kansalle:

Porfirio Lobo ei ole täällä, koska häntä ei valittu demokraattisesti virkaansa. Emme voi edes laskea leikkiä Hondurasin sotilasjuntan kaltaisista tapauksista muissa maissa. Sittenhän meidät voitaisiin millä tahansa hetkellä syrjäyttää järjestyksen palauttamisen veruukkeella.

Kokoukseen osallistuivat myös viimeistä kertaa presidenttikausiensa aikana Costa Rican presidentti Óscar Arias ja Chilen presidentti Michelle Bachelet, joka vieraili Meksikossa tulevan presidentinSebastián Piñeran kanssa. Piñera astuu virkaansa 11. päivänä maaliskuuta. Chilen tuleva presidentti käytti puheenvuoron, jossa hän ilmaisi näkemyseronsa aiempaan presidenttiin nähden. Sosiaaliseen kehitykseen tullaan jatkossa panostamaan vähemmän, sillä uudet painopistealueet ovat terrorismin ja huumeiden vastaisessa sodassa ja ilmastonmuutoksen torjumisessa.



Keskustelua

Työmies 4 kuukautta, 4 viikkoa sitten 02.03.2010

Hondurasin Porfirio Lobo ei ollut paikalla, koska häntä ei valittu demokraattisesti virkaansa. Demokraattisesti valittu Raul Castro oli paikalla.

Näinikkäin 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 06.03.2010

Latinalainen Amerikka on karkaamassa USA:n käskyvallan alta, ja se on parasta mitä tuolle maanosalle voi tapahtua. Niin tavattoman pitkään jatkunut sorto, diktatuurien tukeminen ja taloudellinen riisto, jota monikansalliset yhtiöt, CIA ja kaikki USA:n hallinnot ovat harjoittaneet, on jo aika lopettaa ja aloittaa uusi elämä joka tukee paikallisia, vähäosaisia ja alkuperäiskansoja niiden omissa pyrkimyksissä nostaa kansanvalta peruspilariksi kehityksen uudispellolle, jolla kyllä riittää sarkaa kynnettäväksi.

Kuubassa Demokratia, vai 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 06.03.2010

Hei minimerkki "Työmies", en tiennytkään, että Kuuba on siistynyt demokratiaan, onneksi olkoon!

Näinikkäin 4 kuukautta, 2 viikkoa sitten 15.03.2010

En tiedä. Hevosmiesten uutistoimisto kertoi, että USA:ssa yritetään demokraattisten ja lakeja kunnioittavien prosessien käynnistämistä, ehkä jo tämän vuosisadan loppuouolella. Kiirettä siinä pitää, kun tuollaiset haasteet asetetaan.

Pekka Virtanen 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten 03.06.2010

Kyllä eurooppalaiset toimijat ovat olleet yhtä raakoja kuin jenkitkin. USA:n laivaston jalkaväkijoukot ovat vain nopeita toimijoita. USA on myös kouluttanut latinalaisen Amerikan maiden sotilaita kymmeniä tuhansia puolustamaan
USA:n etuja omissa maissaan. Monroe -opin mukaan Amerikka amerikkalaisille. Erityisesti Espanja on ollut viime aikoina aktiivinen toimija monessa maassa pankkeineen ,öljy-yhtiöineen ja puhelinteknologiallaan. Suomi-neitokaan
ei ole ollu kovin kriittinen kansanmurhia ja diktatuureja kohtaan. Kiina nykyään ei aseta minkäänlaisia vaatimuksia yhteistyömaidensa ihmisoikeuspolitiikalla ja niinpä pienemmille maille ei jää mahdollisuutta saivarella tai neuvoa eettisiä käyttäytymismalleja ,jos aikovat
pysyä kilpailutilanteissa mukana.

LM 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 10.06.2010

Käykäähän katsomassa heti, kun Suomeen saapuu, uutukainen Olever Stonen elokuva "Al sur de lafrontera" eli suurin piirtein suomennettuna 'Rajalta etelään'. Siinä rooleissa mm. Hugo Chavez, Evo Morales, Lula da Silva jne. ja kertoo myös sosialismia kohti kulkevien Lattarimaiden meiningeistä meille.. Jälkikasvuni näki se juuri toissapv:nä BsAs:ssa ja kehui!

Partisaani 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 10.06.2010

"Hei minimerkki "Työmies", en tiennytkään, että Kuuba on siistynyt demokratiaan, onneksi olkoon!"

Demokratia ei ole määritelmällisesti pluralistista demokratiaa. Demokratia ei myöskään tarkoita sananvapautta (ja toisinpäin, sananvapaus ei edellytä demokratiaa). Kuubassa suurin osa kansalaisista ottaa osaa vaaleihin ja ilmaisee tukensa vallitsevalle järjestelmälle. Kuuban poliittinen järjestelmä on demokraattinen ainakin niin kauan, kuin sillä on kansalaisten enemmistön tuki.

En itse pidä Kuuban poliittista järjestelmää minään demokratian ihannetapauksena, vaan näkisin Kuuban demokraattisuuden yhteiskunnan muissa rakenteissa. Kuuban yhteiskunta, josta poliittinen järjestelmä on vain osa, on elintasoon nähden mitä demokraattisin. Kuuban yhteiskunnallisen demokratian selkäranka on yleinen ja maksuton koulutus ja terveydenhuolto (vertaa muu "kolmas maailma"), pienet tuloerot ja ihmisystävällinen kulttuuri (vertaa Hollywood).

Ei pidä silti elätellä illuusioita Latinalaisen Amerikan bolivaarisesta yhteistyöstä. Sillä on anti-imperialistinen, demokraattinen funktio, mutta kaikki osalliset valtiot ovat kapitalistisia. '2000-luvun sosialismi' on ennenmuuta demokraattinen, patrioottinen projekti.

Pekka Virtanen 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 10.06.2010

Kuuban kansalaisten tukea vallitsevalle poliittiselle järjestelmälle on vaikea mitata kun vaaleissa ehdokkaina on vain järjestelmää tukevia ehdokkaita.
Toisaalta äänestämättä jättäminen on vaikeaa. Myös hallintoa tukeviin mielenosoituksiin osallistuminen on tarkkaan kontrolloitu työpaikkalistoilla. Jos vaaleissa tai kansanäänestyksessä kysyttäisiin minkälaista politiikkaa kansalaiset haluaisivat maansa harjoittavan niin
vastaus voisi olla yllätys.
Kun Kuuban ilmasto ja terveellinen ja riittävä ravinto takaa kansalaisten
fyysisen hvinvoinnin niin miksi niin mahtavat määrät lääkäreitä. Kuubalaisia
koulutetaan tehokkaasti ja ihailtavasti mutta mihin tehtäviin kun maan taloudellinen ja teollinen toiminta on lähes olematon.Tämän on itse Raul Castro todennut monissa puheissaan. Ulkomaiset investoinnit pitävät maan taloutta pystyssä.Kanadalaiset hoitavat nikkelin tuotannon, espanjalaiset turismisektorin ja kiinalaiset myyvät tuotteitaan halvalla. 80 prosenttia
maan elintarvikkeista tuodaan maahan.
Havannan ympäristön pienpuutarhat ruokkivat pääkaupungin väestöä kuten
Moskovassa aikanaan.
Maan suurimmat valuuttatulot muodostuvat kapitalistimaiden turistien vierailusta.Ennen vallankumousta tilanne oli aivan sama.
Tänä päivänä vain puuttuvat amerikkalaiset matkailijat.
1920 luvulla pystytetyt sokeritehtaat
ovat tulleet tiensä päähän ja pellot
ovat kesannolla jo yhden sukupolven ajan.

Työeläkeläinen 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 10.06.2010

Ei voi Partisaani olla yhden puolueen tai edes yhdenlaisten puolueiden muodostamaa demokratiaa. Kyllä demokratia vaatii vapaan järjestäytymisen ja useamman poliittisen suunnan mahdollisuudet vaaleissa. Se, että suuri osa äänestää sitä yhtä puoluetta ei ole demokratian merkki vaan diktatuurin, sen yhden aatteen diktatuurin.

Kuten olette varmaan huomanneet niin porvarilliset sivistysvaltiot, kuten Länsi-Euroopan maat, ovat niin vahvoja jotta ne sallivat myös sosialististen järjestöjen toimintaa ja jopa niiden osallistumista vaaleihin. Vaan miten on ollut niissä maissa joissa sosialistit ovat olleet vallankahvassa? Oliko entisessä Itä-Euroopassa porvarillista oppositiota jolla oli oikeus osallistua vaaleihin? Oliko?

Oikea demokratia vaatii mainitsemaasi pluralismia, muutoin se on jotain muuta kuin demokratiaa josta kansandemokratia on hyvä esimerkki. Kansandemokratiallahan levitettiin savuverho järjestelmän diktatoristen piirteiden ylle jotta niitä ei huomattaisi.

Partisaani 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 11.06.2010

Pekka Virtanen:
"Kuuban kansalaisten tukea vallitsevalle poliittiselle järjestelmälle on vaikea mitata kun vaaleissa ehdokkaina on vain järjestelmää tukevia ehdokkaita."

Niitä kuubalaiset kuitenkin äänestävät. Ei Suomessakaan ole vallitsevan poliittisen järjestelmän vastaista oppositiota, ainakaan virallisesti. Se mitä on, on vähintään yhtä marginaalista kuin Kuubassakin. Se ei kuitenkaan sisällä kauppasaartavan vihollisvallan rahoitusta vastaanottavia tai terrorismia harjoittavia tahoja, eikä sen laillisuutta ole sen yleisestä harmittomuudesta johtuen tarvetta edes kyseenalaistaa.

"Toisaalta äänestämättä jättäminen on vaikeaa."

Voi äänestää tyhjää. Toistan aikaisemman viestini pointin: en pidä Kuuban poliittista järjestelmää _sinänsä_ erityisen demokraattisena. Se on erityisen demokraattinen _sikäli_, kun otetaan arvion lähtökohdaksi sen demokraattiset aikaansaannokset Kuuban yhteiskunnan aineellisessa perustassa. Esimerkiksi usein mainitun lapsikuolleisuuden osalta Kuuba on rikasta saartajaansa demokraattisempi, kun Yhdysvalloissa lapsikuolleisuus on paitsi Kuubaa korkeampi, myös rasistisesti painottunut. Demokraattisen koulutusjärjestelmän rakentamisessa Kuuba on rikkonut useampia ennätyksiä kuin Latinalaisen Amerikan maat yhteensä, vaikka Venezuela onkin viime vuosina kirinyt. Ilman yleistä ja maksutonta sivistystä ei voi olla demokraattista kansalaismielipidettä, vaan kapitalismin eri puolueiden kohderyhmiksi jakautuvaa, tietoisuudeltaan kastittunutta vaalikarjaa.

Partisaani 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 11.06.2010

Työeläkeläinen:
"Ei voi Partisaani olla yhden puolueen tai edes yhdenlaisten puolueiden muodostamaa demokratiaa."
-PCC ei ole vaalipuolue
-Liberaali demokratia edellyttää pluralismia, mutta demokratia ei välttämättä ole liberaalia demokratiaa. Poliittinen demokratia on äänestävien kansalaisten enemmistön mandaatille perustuvaa valtaa. Liberaali demokratia ei ole sen enempää alkuperäisin kuin uusinkaan demokratian tyyppi. 'Demokratia' ei ole liberalismin rekisteröity tuotemerkki, vaikka se onkin tänä päivänä vallitseva.

"Kyllä demokratia vaatii vapaan järjestäytymisen ja useamman poliittisen suunnan mahdollisuudet vaaleissa."
-Kyllä näistä vapauksista on joustettu kaikissa demokratian sovelluksissa. Eivät ole määritteleviä piirteitä.

"Se, että suuri osa äänestää sitä yhtä puoluetta ei ole demokratian merkki vaan diktatuurin, sen yhden aatteen diktatuurin."
Demokraattinen poliittinen järjestelmä on aina luokkadiktatuuria ylläpitävä järjestelmä. Niin ollut antiikin Kreikasta lähtien, jollei haluta väittää ettei siellä ollut "oikeaa" demokratiaa. Demokratia ja diktatuuri saattavat olla muodollisloogisia vastakohtia, mutta toisensa poissulkevia vastakohtia ne ovat vain moralisteille.

"Oikea demokratia vaatii mainitsemaasi pluralismia, muutoin se on jotain muuta kuin demokratiaa"
-Toki, jos oikealla demokratialla tarkoitetaan liberaalia demokratiaa. Minä tarkoitan oikealla demokratialla kansandemokratiaa. Meillä on nääs vastakkaiset ideologiat.

Vastaan historiallisiin kysymyksiin kolmannessa viestissä.

Partisaani 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 11.06.2010

"Vaan miten on ollut niissä maissa joissa sosialistit ovat olleet vallankahvassa?"
-Sosialistisilla valtioilla on ollut oppositionaan koko kapitalistinen maailmanjärjestelmä. Sisäisen opposition byrokraattinen sorto olivat osoitus niiden suhteellisesta heikkoudesta.

"Oliko entisessä Itä-Euroopassa porvarillista oppositiota jolla oli oikeus osallistua vaaleihin?"
-Nyt mennään aika spesifeihin ja moninaisiin historiallisiin esimerkkeihin. Seuraavan arvion kanssa olen epäilemättä vähemmistössä. Kaikissa sosialistisissa valtioissa oli porvarillinen oppositio, joka pääsi valtaan modernin revisionismin muodossa. Järjestys jotakuinkin seuraava: Jugoslavia 1949, NL 1956 perässään kansandemokratiat Albaniaa lukuunottamatta (ainakin 1980-luvun loppupuoliskolle saakka) ja Kiina viimeistään "kulttuurivallankumouksen" jälkeen. Näistä revisionistisista valtioista vain Kiina on enää jäljellä, joka sekin enää melko laiskasti peittelee porvarillista luokkaluonnettaan.

"Oliko?"
-Selitin edellä näkemykseni de facto tilanteesta. Porvarilliseksi tunnustautuvan opposition muodolliset oikeudet vaihtelivat maittain.

"Kansandemokratiallahan levitettiin savuverho järjestelmän diktatoristen piirteiden ylle jotta niitä ei huomattaisi."
-Sekin vaihteli maittain. Esimerkiksi Albania ei juuri peitellyt diktatorista puoltaan. Paksuin savuverho on kuitenkin porvarillinen parlamentarismi, joka kapitalistisen maailman vauraimmassa kymmenyksessä pystyy peittämään porvariston diktatuurin lähes täydellisesti. Muualla se rakoileekin enemmän tai vähemmän. Kunhan rakoilee tarpeeksi, niin rupeaa rakoilemaan täälläkin...

Partisaani 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 11.06.2010

"Kuten olette varmaan huomanneet niin porvarilliset sivistysvaltiot, kuten Länsi-Euroopan maat, ovat niin vahvoja jotta ne sallivat myös sosialististen järjestöjen toimintaa ja jopa niiden osallistumista vaaleihin."

-Niin, ei kai minkään valtion tarvitse sortaa sellaista oppositiota, josta ei ole uhkaa valtion suojelemalle tuotantotavalle. Porvarilliset sivistysvaltiot ovat suvaitsevaisimmillaan silloin, kun pääoman diktatuuri on vakain. Vaikeina aikoina ne turvautuvat militarismiin ja fasismiin.

Pekka Virtanen 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 15.06.2010

Outoa, ettei Suomen kuubalaisista löydy synnyinmaansa poliittisen järjestelmän ylistäjiä ja niinpä tämä tehtävä on sälytetty yksin Kuuban suurlähettiläälle.

Partisaani 1 kuukausi, 1 viikko sitten 17.06.2010

Mitä outoa siinä on?

lauri linkola 1 kuukausi, 1 viikko sitten 18.06.2010

Ote Granma lehden yleisöosaston kirjoituksesta
kirjoittaa G M Blanco Perez

Vuosia sitten oli tapana järjestää avoimia kokouksia ,joissa kansalaiset
esittivät satoja kysymyksiä ja ongelmia.Yhä edelleen monet ehdotukset ja kysymykset odottavat vastausta.
Jokainen jono,jokainen bussipysäkki,jokainen kauppahalli,jokainen huoltoasema ja jokainen tilaisuus missä tulee yhteen enemmän kuin kaksi ihmistä muuttuu saman tien keskustelutilaisuudeksi,joissa on yhteinen kysymys:Kuinka kauan tätä jatkuu vielä ?
cartasaladireccion@granma.cu

LM 1 kuukausi sitten 29.06.2010

ALBA kokoontui Ecuadorin Otavalossa männä viikolla. Lue juttu LatAmSolidaarisuus.net-sivuilta, missä pientä päivitystä Lattaritietouteemme Suomen 5-milliselle pikkukansalle, mistä lähtöisin turha tappokritiikki on kohtuutonta tai ainakin kyseenalaista ? Ja ihan siksikin, kun 'se vävypoika' on kuuluisien otavalojen sukua..

Pieni kommenttiohje

  1. Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  2. Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  3. Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  4. Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Jalkapallon MM-kisat starttaavat Etelä-Afrikassa

11.6. 2010 – Marko Korvela

Tuhannet marssivat Tel Avivissa rauhan puolesta

8.6. 2010 – Tiedonantaja

Kuubassa parannetaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia

31.5. 2010 – Marko Korvela

Portugalissa protestoitiin hallituspolitiikkaa vastaan

31.5. 2010 – Tiedonantaja

Tuomio Israelin väkivallalle

31.5. 2010 – Tiedonantaja

Markkinoiden diktatuuri valtaa Kreikkaa ja Eurooppaa

12.5. 2010 – Tiedonantaja

Kreikalle myönnettävä laina on pankkitukea

11.5. 2010 – Tiedonantaja

Euroopan parlamentin vasemmisto tukee Kreikan yleislakkoa

3.5. 2010 – Tiedonantaja

Suomalainen aktivisti surmattiin Meksikon Oaxacassa

29.4. 2010 – Tiedonantaja

Ruotsin oikeistohallitus polkee palkkoja lain voimalla

21.4. 2010 – Tiedonantaja

Solidaarisuutta Kuuballe

31.3. 2010 – Tiedonantaja

EU-komissio taas työaikojen kimpussa

24.3. 2010 – Tiedonantaja

Sota ja kerskakulutus suurimmat ilmastorikokset

23.3. 2010 – Marko Korvela

Kapitalismin kriisistä nousevat luokkakantaiset ammattiliitot

15.3. 2010 – Marko Korvela

Kansainvälinen solidaarisuus tärkeää Kuuballe

15.3. 2010 – TA-Joensuu

Pääoman hyökkäys on maailmanlaajuinen

11.3. 2010 – Marko Korvela

"Naton uhreista 90 prosenttia siviilejä"

2.3. 2010 – Bror Kajsajuntti (Luulaja)

Latinalainen Amerikka syventää yhteistyötään uudella järjestöllä

1.3. 2010 – SL – La Jornada, Canal Once

Tshekin joukkoliikenteeseen lakkouhka

28.2. 2010 – TA

USA:n sotilasdoktriini ja Iran

25.2. 2010 – Erkki Susi

Euroopan ammattiliitot tukevat Kreikan yleislakkoa

23.2. 2010 – TA

Työläisten iskulauseet lämmittävät Ankaran öitä

16.2. 2010 – Derya TEKİN

Solidaarisuutta Turkin vangituille ay-aktiiveille

12.2. 2010 – Tiedonantaja

Työläiset vastustavat yleislakolla leikkauksia Kreikassa

11.2. 2010 – Tiedonantaja

WFTU kampanjoi sotilastukikohtia vastaan

10.2. 2010 – Tiedonantaja

Mikä Nato on?

8.2. 2010 – Vladimir Fjodorov

Haitin murhenäytelmä ei vain maanjäristyksen syytä

25.1. 2010 – Erkki Susi

Kuuban ay-liikkeessä 3,4 miljoonaa jäsentä

24.1. 2010 – Martti Vaskonen

Euroopan vasemmisto vaatii joukkoja pois Afganistanista

15.1. 2010 – Tiedonantaja

Swazimaassa kamppaillaan aidsia vastaan

28.12. 2009 – Mark Waller